Siten aika häneltä kului kun linnun siivillä. Yksi yö oli enää jäljellä kunnes tyttöset palaisivat takaisin, mutta kaikki yhdeksänkymmentäyhdeksän aarreaittaa olivat myös katsotut. Hän rupesi tuumimaan mitä hän nyt tänä viimeisenä iltana tekisi, sillä aika tuntui odotellessa pitkältä ja yksinäisyys ikävältä. Hän astui kaikkien aarreaittojen ohi ja koetti mielessään muistella mitä hän kussakin oli nähnyt. Siten hän tuli yhdeksännenkymmenennenyhdeksännen oven luo ja siitä oli enää vain askel sadanteen aarreaittaan. Hänellä oli avainkimppu kädessänsä ja vaistomaisesti hän tuli tarttuneeksi pieneen kultaiseen avaimeen, joka kuului tuon kielletyn huoneen oveen. Ovi oli kokonaan kullasta ja täynnä kirjailuja ja hän astui lähemmäksi tarkastellaksensa sitä. Avaimen reikä oli pieni, ja hän kumartui kurkistaaksensa siitä sisään, mutta hän ei voinut mitään nähdä. Hän aikoi jo palata takaisin, mutta hänen jalkansa olivat ikäänkuin kiinniliimatut lattiaan. Ja hänet valtasi niin vastustamaton halu avata tuo ovi, että hän lopulta ei voinut haluaan vastustaa, vaan pisti avaimen lukkoon.
Ovi lensi auki ennenkuin hän ehti avainta kiertääkään, ja tukehduttava tuoksu ja voimakas ilmavirta löyhähti häntä vastaan, niin että hän oli kaatua selälleen. Hän rohkaisi kuitenkin mielensä ja astui sisään. Lattialle oli saframia siroiteltu ja seinillä paloi hyvänhajuisia vahakynttilöitä hopeisissa ja kultaisissa lampuissa. Keskellä lattiaa paloi tuli kahdessa suuressa suitsutusastiassa ja huumaava höyry kohosi niistä ilmaan. Peremmällä oli musta ratsu, se oli yötäkin mustempi ja kiiltävä karvaltansa. Kultaiset suitset olivat sen suussa ja selässä kultainen satula. Vastustamaton voima vei kuningas Agibin ratsun luo ja hän nousi sen selkään. Hän iski kannuksensa sen kylkiin, mutta se ei liikahtanut paikaltansa. Silloin kuningas Agib suuttui ja läimähytti sitä piiskallansa. Hevonen hirnahti aivan kuin ukkonen olisi jyrissyt, ja levittäen kaksi suurta mustaa siipeään se kohosi ilmaan ja vei kuningas Agibin mukanansa.
Hevonen levitti mustat siipensä ja kohosi ilmaan.
Lennettyään hyvän aikaa korkealla ilmassa merien ja vuorien yläpuolella se vihdoin laskeutui alas erään linnan katolle, ja ravistettuaan kuningas Agibin selästään, se potkaisi kaviollaan hänen oikean silmänsä puhki.
Kun kuningas Agib silmäpuolena astui alas linnaan, niin hän huomasikin tulleensa takaisin silmäpuolien nuorukaisten luo, jotka kiiruhtivat hänen luoksensa.
"Nyt sinä tunnet meidän elämäntarinamme", sanoivat he kuningas Agibille. "Emme mekään tyytyneet siihen onnelliseen elämään, joka meille oli tarjona, vaan halusimme yhä enemmän, sen vuoksi me tulimme rangaistuiksi."
Kuningas Agib siveli kipeää silmäänsä ja ajatteli mitä kaikkea pahaa hän oli saanut aikaan sekä toisille että itsellensä ja katui syvästi kevytmielistä elämäänsä. Hän muisti omaa valtakuntaansa ja alamaisiansa, jotka hän oli jättänyt oman onnensa huomaan ja katkerat kyyneleet virtasivat pitkin hänen poskiansa.
"Minä olen saanut ansaitun rangaistukseni", sanoi hän nuorukaisille, "kun en seurannut teidän neuvoanne. Mutta minä kärsisin nöyrästi onnettomuuteni, jos pääsisin takaisin omaan maahani ja saisin hyvittää kaikki pahat tekoni."
Vanhus, joka yhdessä nuorukaisten kanssa oli saapunut kuningas Agibin luo, katsoi lempeästi häneen ja laski kätensä hänen päälaellensa.