Ja yksi neitosista vastasi:
"Me itkemme, sillä me pelkäämme kadottavamme sinut. Tiedä siis, me olemme kaikki kuninkaantyttäriä, jotka asumme tässä linnassa. Joka vuosi on meidän pakko poistua täältä neljäksikymmeneksi päiväksi. Sen ajan kuluttua me palaamme takaisin ja elämme täällä taas kokonaisen vuoden. Mutta sinä saat jäädä tänne jos haluat, kunnes me palaamme takaisin. Saat kaikki linnan avaimet haltuusi ja voit ihailla sen aarreaittoja, joita kaikkiaan on sata kappaletta, mutta yhden ainoan huoneen ovea et saa avata. Jos astut sinne sisään, niin onnettomuus kohtaa sinua, etkä koskaan enää saa palata tänne takaisin. Mutta me pelkäämme, ettet voi hillitä uteliaisuuttasi."
Hedelmät kimaltelivat sateenkaaren väreissä.
He pyysivät ja rukoilivat, että kuningas Agib malttaisi mielensä eikä tahallansa syöksyisi onnettomuuteen, ja kuningas Agib lupasi pyhästi olla koskematta tuohon huoneeseen. Tytöt läksivät pois, ja kuningas Agib jäi yksin linnaan. Hän avasi ensimäisen aarreaitan oven, ja tuli ihanaan puutarhaan, joka oli yhtä häikäisevä ja kaunis kuin paratiisi. Hän käveli puutarhan käytävillä ja kuunteli lintujen ihmeellistä laulua ja purojen pulppuamista. Ja hän poimi puista hedelmiä, jotka kimaltelivat sateenkaaren kaikissa väreissä ja olivat ihanat syödä. Lukemattomista harvinaisista kukista levisi hurmaava tuoksu ilmaan, ja vilvoittava tuulenhenki siveli ohimoita.
Kun kuningas Agib oli kyllikseen ihaillut tätä lumottua paratiisia, niin hän sulki oven ja avasi toisen aarreaitan. Siellä oli rautahäkeissä mitä ihmeellisimpiä eläimiä. Siellä oli suuria juhlallisia jalopeuroja, joiden tuuheat harjat hulmusivat tuulessa, jättiläissuuruisia norsuja, tiikereitä ja käärmeitä. Maailman suurimmat ja pienimmät linnut olivat samaan häkkiin suljetut ja ne pyrähtelivät hyvässä sovussa rinnatusten. Valkeaturkkinen jääkarhu leikitteli pienen hiiren kanssa ja kesy jänis hyppeli jättiläiskäärmeen selässä.
Kuningas Agib avasi toisen aarreaitan.
Kun kuningas Agib oli kyllikseen katsellut näitäkin ihmeitä, niin hän avasi kolmannen huoneen oven. Sinne oli kerätty jalokiviä ja timantteja kaikista maailman ääristä. Seinät olivat marmorista veistetyt, katto kultainen, lattia kirkkainta kristallia, jotta kuningas Agib saattoi selvästi nähdä siinä kuvansa. Katosta riippui hienotekoinen kruunu, jossa timantit ja rubiinit ja smaragdit loistivat kuin kirkkain valo.
Kuningas Agib ei ollut nähnyt koskaan mitään niin loistavaa ja silmiähäikäisevää. Hän oli mielestään nyt rikkain kuningas koko maailmassa, sillä olivathan kaikki nuo aarteet hänen omansa. Ja tyytyväisin mielin hän astui jälleen toiseen kamariin.