Sisar lausui:
"Rakas veljeni! Jos isämme linnassa ei enää ole tilaa minulle, niin mielelläni lähden pois täältä. Tai jos en ole kelvollinen olemaan hänen tyttärenänsä, niin voinhan jättää hänet."
Veli ei voinut ymmärtää hänen puheensa tarkoitusta ja pyysi häntä suoraan selittämään suruaan.
Silloin sisar sanoi:
"Tiedä siis, rakas veljeni, että isäni aikoo naittaa minut taikurille, joka on lahjoittanut hänelle mustan puisen hevosen ja sokaissut hänen silmänsä taikatempuillansa. Mutta minäpä en välitä tuosta vanhuksesta, en minä häntä varten ole maailmaan syntynyt!"
Veli koetteli lohduttaa ja rohkaista häntä ja kiiruhti sitten suoraan isänsä luo.
"Kuka on tuo taikuri", kysyi hän kuninkaalta, "jolle aiot naittaa nuorimman sisareni, ja mitä lahjoja hän on antanut sinulle, koska niiden tähden sallit tyttäresi surusta kuolla?"
Kiinalainen, joka kuuli prinssin puheen, vihastui häneen suuresti, mutta kuningas sanoi pojallensa:
"Kun olet nähnyt hevosen ja tutustut sen tapoihin, niin ihmetyksestä joudut aivan ymmälle."
Kuningas käski palvelijansa tuoda hevosen paikalle, ja kun prinssi näki sen, niin hän ihastui ikihyväksi. Hän oli taitava ratsastaja, ja niinpä hän hypähti sen selkään ja koetti kannustaa sitä. Mutta kun hevonen ei liikahtanut paikaltansa, niin kuningas sanoi kiinalaiselle: