"Vaan eipä niinkään! Olin kuin vesitautinen, joka, mitä enemmän hän juopi, sitä janoisemmaksi tulee. Yhä kiivaammin minä himoitsin noita kahtakymmentäkin kamelia, jotka vielä olivat dervishin hallussa.
"Minä aloin siis uudestaan yhä kiihkeämmin häneltä anoa vielä kymmentä kamelia ja hän suostuikin. Ja saadakseni vielä hänen viimeisetkin kamelinsa syleilin ja hyväilin häntä, kunnes hän lahjoitti nekin minulle. Mutta ennenkuin erosimme toisistamme sanoi hän minulle:
"'Käytä hyvin omaisuuttasi, veljeni, ja muista että Jumala yhtä helposti voi ottaa meiltä rikkautemme pois kuin hän sen antaakin, jollemme auta tarvitsevia lähimäisiämme.'
"Olin liiaksi sokaistu kiinnittääkseni huomiota tähän hänen neuvoonsa. Ja vaikka olin siis saanut kaikki kamelini sekä suunnattomat rikkaudet, jotka olisivat voineet riittää mille ruhtinaalle hyvänsä, en tuntenut tyydytystä sittenkään. Mieleeni juolahti pieni rasia, jonka dervishi oli pistänyt povelleen ja rupesin epäilemään, tokko se voisi olla vieläkin suuremman arvoinen kuin kaikki rikkauteni yhteensä. Enpä siis malttanut vielä kerran olla kääntymättä takaisin ja sanomatta hänelle:
Mitä sinä tuolla rasialla aiot tehdä?
"'Kuulehan vielä! Mitä sinä tuolla rasialla aiot tehdä? Se näyttää niin arvottomalta, ettei sitä maksaisi vaivaa mukanaan kuljettaa. Ja mitäpä dervishi tekisi niin maallisella tavaralla kuin hiusvoiteella? Anna se mieluummin minulle!'
"Jospa hän ei olisi suostunut pyyntööni! Mutta olin silloin niin sokaistu, että jollei hän olisi suostunut, niin olisin väkivallalla sen häneltä anastanut, sillä minä olin häntä vahvempi.
"Mutta dervishi ottikin heti rasian esiin ja sanoi ystävällisesti:
"'Tässä, veljeni, on tämä rasiakin, jotta olisit täysin tyytyväinen. Ja jos jotakin muuta vielä haluat, niin käske vain; olen valmis sinua palvelemaan.'