Holvi oli täynnä hopea- ja kultarahaa.
Ali Baba ei miettinyt kauan mitä tehdä. Hän astui holviin, ja ovi sulkeutui heti hänen jälkeensä. Se ei häntä kuitenkaan huolestuttanut, sillä tiesihän hän miten saada se jälleen avautumaan. Hän keräsi sitten säkkeihin niin paljon kultarahaa kuin hän ja hänen aasinsa suinkin jaksoivat kuljettaa ja läksi jälleen ulos. Aasinsa hän löysi jonkun matkan päässä luolasta, sälytti kultarahat niiden selkään ja peitti ne risuilla, jottei kukaan voisi epäillä millaisia kuormia hän kuljetti. Sitten hän palasi jälleen kaupunkiin.
Tultuaan kotiin hän ajoi aasit pihalle ja sulki portin visusti jälkeensä. Sitten hän kantoi säkit taloonsa ja näytti niitä vaimollensa.
Kun vaimo näki mitä säkit sisälsivät, luuli hän Ali Baban varastaneen ne ja aikoi juuri ruveta moittimaan häntä. Mutta Ali Baba keskeytti hänet sanoen:
"Ole rauhassa, rakas vaimo, en minä ole varas, sillä nämät rahat olen ottanut vain varkailta. Odotapas vain niin kerron, mikä onni minua on kohdannut!"
Ali Baba tyhjensi rahat yhteen kasaan, ja hänen vaimonsa aivan typertyi nähdessään niin paljon kultaa yhdellä haavaa. Ja sitten hän kertoi koko jutun alusta loppuun kehottaen vaimoaan pitämään sen kaiken mokomin salassa.
Kun vaimo oli ensi hämmästyksestään tointunut, niin hän ilossansa tahtoi tietää kuinka paljon kultaa he omistivat ja aikoi ruveta kolikoita lukemaan. Mutta Ali Baba sanoi:
"Vaimo kulta, oletko aivan mieletön. Et sinä koskaan ehtisi lukea niitä. Minäpä kaivan kuopan ja kannan ne sinne. Ei meillä ole aikaa kulutettavana."
"Olisipa sentään hyvä", sanoi vaimo, "jos tietäisimme suunnilleenkin paljonko rahaa meillä on. Minäpä lainaan naapurista mitan, jolla voimme ne mitata."