Ali Baba koetti estää häntä tästäkin, mutta suostui kuitenkin vihdoin, jos vaimo vain pitäisi asian salassa. Ja niinpä vaimo heti kiiruhti lankonsa, Kasimin luo, joka asui aivan lähellä heitä.

Kasim itse ei ollut kotona, mutta hänen vaimonsa lupasi antaa hänelle lainaksi mitan. Mutta mennessään sitä noutamaan hän ihmetteli mitähän mitattavaa Ali Baballa saattoi olla, sillä hän tiesi kuinka köyhä hän oli. Siksipä hän pani hiukan taikinaa mitan pohjaan nähdäksensä perästäpäin mihin sitä oli käytetty.

Ali Baban vaimo läksi kotiin ja alkoi mitata rahoja. Hän laski mitan kultakasalle, täytti sen ja kaasi rahat sohvalle. Kun kaikki oli mitattu, oli hän hyvin mielissänsä ja kertoi miehellensä kuinka monta mittaa niitä oli. Ali Baba oli saanut kuopan valmiiksi ja vei rahat sinne talteen. Vaimo lennätti mitan takaisin kälyllensä, mutta ei huomannut, että kultaraha oli tarttunut pohjaan kiinni. Kiitettyään lainasta hän palasi jälleen kotiin.

Tuskin Ali Baban vaimo oli sulkenut oven jälkeensä, niin Kasimin vaimo tarkasteli mitan pohjaa, ja suureksi ihmeekseen näki kultarahan tarttuneen siihen kiinni. Heti kateus täytti hänen mielensä.

"Mitenkä!" sanoi hän. "Onko Ali Baballa niin paljon rahaa, että hän voi mitalla sitä mitata? Mistähän tuo raukka lie ne varastanut?"

Aika tuntui hänestä hirveän pitkältä odotellessansa Kasimia, joka oli puodissansa. Vasta illalla hän saapui kotiin, ja vaimo kiiruhti hänelle heti ilmoittamaan tuota merkillistä uutista.

"Luulet olevasi rikas mies", sanoi vaimo Kasimille, "mutta siinäpäs erehdytkin. Ali Baba on tuhat kertaa sinua rikkaampi. Hän ei voi rahojansa lukea, hänen täytyy niitä mitata."

Kasim ei voinut käsittää, mitä hänen vaimonsa tarkoitti, ennenkuin tämä kertoi mitenkä hän viekkaudella oli päässyt salaisuuden perille. Hän näytti myös miehelleen kultarahaa, joka oli tarttunut mitan pohjaan kiinni. Se oli niin vanha, etteivät he sen ruhtinaan nimeäkään tunteneet, joka oli sen lyöttänyt.

Sen sijaan että Kasim olisi iloinnut köyhän veljensä onnesta, hän kadehti vain häntä. Hän sai tuskin unta silmäänsä koko yönä, ja jo ennen auringonnousua hän meni veljensä luo, jonka kanssa hän ei ollut yhtään seurustellut naimisensa jälkeen.

"Ali Baba", sanoi hän tälle. "Sinä olet kovin umpimielinen ja salaperäinen. Olet olevinasi köyhä, oikea kerjäläinen, ja kuitenkin mittaat kultaa mitalla."