Kun nuorukainen huomasi, ettei hänellä ollut syytä pelätä kuningas Agibia, tuli hän iloiseksi ja sanoi:
"Oi veljeni, minun kohtaloni on hyvin ihmeellinen! Isäni on jalokivikauppias, ja hänellä on paljon tiluksia ja orjia. Kaikki häneltä on hyvin menestynyt, mutta hän suri sittenkin haikeasti, sillä hänellä ei ollut yhtään poikaa. Hän näki kerran unta, että hänelle syntyisi poika, mutta tämä poika kuolisi nuorena. Jonkun ajan kuluttua minä synnyinkin ja isäni ilo oli aivan rajaton. Hän tiedusteli tietäjiltä kohtaloani ja ne sanoivat hänelle:
"'Poikasi elää viisitoista vuotta, mutta sitten hän joutuu suureen vaaraan. Keskellä merta on magneettivuori, jonka huipulla istuu kuparinen ritari kuparisen ratsunsa selässä. Kuningas Agib syöksee sen mereen ja viisikymmentä päivää sen jälkeen hän tappaa poikasi.'
"Tämä ennustus saattoi isäni suuren tuskan valtaan ja kymmenen päivää sitten, saatuaan kuulla, että kuningas Agib todellakin oli syössyt kupariritarin mereen, hän antoi valmistaa minulle tämän maanalaisen luolan. Täällä minun täytyy olla, kunnes nuo viisikymmentä päivää ovat kuluneet, ja sitten isäni tulee minua jälleen noutamaan. Tällainen on minun elämäni tarina."
Kun kuningas Agib tämän kuuli, päätti hän olla ilmaisematta itseään nuorukaiselle ja ajatteli:
"Tosin minä syöksin kupariritarin mereen, mutta tätä nuorukaista en ota hengiltä." Ja kääntyen hänen puoleensa hän sanoi:
"Ole huoleti, kaikki käy hyvin ja sinä pelastut kuolemasta. Minä jään sinun luoksesi, kunnes isäsi tulee sinua noutamaan."
Nuorukainen oli tästä hyvin iloinen. He istuivat nyt yhdessä ja juttelivat ja pitivät hyvänään kaikkia niitä herkkuja, joita nuorukaisen isä oli häntä varten varannut. Ja aika kului heiltä hupaisesti päivästä päivään.
Kuningas Agib kiintyi yhä enemmän tähän nuorukaiseen ja koetti kaikella tavalla olla hänelle avullinen. Hän unohti omat huolensakin, ja ajatteli vain miten hän voisi olla hänelle hyödyksi ja ratoksi. Nuorukainen oli tästä ystävyydestä hyvin kiitollinen ja he tuumivat keskenänsä, että he yhdessä palaisivat nuorukaisen maahan ja että kuningas Agib jatkaisi sieltä matkaansa omaan valtakuntaansa.
Kun aika oli loppuun kulunut ja he viimeisen päivän aamuna ilolla odottelivat vanhuksen tuloa, nuorukainen kiitti Jumalaa pelastuksestansa ja kuningas Agibia, joka oli tämän ajan hänelle niin suuressa määrin lyhentänyt ja keventänyt. He kävivät pöytään syömään ja nuorukainen pyysi kuningas Agibia leikkaamaan hänelle palasen meloonia. Kuningas Agib toi kauniin meloonin ja nousi ottaakseen veitsen, joka oli hyllyllä nuorukaisen istuimen yläpuolella. Mutta samassa hänen jalkansa luiskahti ja veitsi putosi suoraan nuorukaisen sydämeen. Hän kaatui maahan ja heitti heti paikalla henkensä.