"Kerroin hänelle, että olin joutunut haaksirikkoon ja pelastunut tälle saarelle. Hän kutsui minut sisään majaansa ja tarjosi minulle ruokaa. Hän oli kuningas Mirdjanin tallimestari, joka joka vuosi käytti kuninkaan hevosia täällä laitumella, sillä täällä kasvoi voimakasta ruohoa. Mutta he olivat juuri poislähdössä, ja minä saatoin siis kiittää onneani, että olin tavannut heidät, sillä muuten olisin nääntynyt täällä nälkään.
"Seuraavana päivänä he läksivätkin kotimatkalle ja veivät minut mukanansa kuninkaansa luo. Kun kuningas kuuli minun onnettomuudestani, niin hän salli minun jäädä luoksensa, kestitsi minua ja antoi minulle kaikenlaisia toimia.
"Joka kerta kun kauppalaivoja saapui rantaan, kiiruhdin tiedustelemaan, tokko siellä olisi ketään Bagdadista, sillä mieleni paloi kotimaahani jälleen. Mutta ei kukaan edes tuntenut Bagdadia nimeltä, vielä vähemmin oli käynyt niillä tienoilla.
"Sattuipa kuitenkin kerran, että rantaan saapui eräs laiva, jossa oli paljon kallista lastia. Minä seisoin rannalla katselemassa, kun lastia purettiin, ja vihdoin laivan kapteeni astui luokseni ja sanoi:
"'On meillä vielä muutakin tavaraa laivassamme, mutta en tiedä mitä sillä tavaralla tekisin. Niiden omistaja jäi matkan varrella erääseen saareen, enkä luule hänen enää olevan hengissä. Parasta lie myödä tavarat ja viedä rahat hänen omaisilleen.'
"Kun kysyin kapteenilta miehen nimeä, niin hän vastasi:
"'Sindbad merenkulkija oli hänen nimensä ja hän oli kotoisin Bagdadista.'
"Silloin en malttanut enää vaieta. Sanoin kapteenille, että olin samainen mies, jota hän etsi. Mutta kapteeni ei ottanut heti uskoaksensa minua. Vasta kun olin kertonut hänelle kaikki seikkailuni sekä muistuttanut hänelle keskusteluistamme laivassa, hän kutsui laivaväkensä saapuville, ja kun useat heistäkin tunsivat minut, niin hän antoi minulle tavarani. Minä möin ne suurella voitolla, ostin jälleen uusia tavaroita ja vein ne laivaan. Sitten sanoin jäähyväiset kuningas Mirdjanille ja läksin kotimatkalle. Tuuli oli suotuisa ja jonkun ajan kuluttua saavuimme Bagdadiin, jossa ostin entisen taloni ja aloin elää entistä elämääni unohtaen kaikki matkani vaivat ja kärsimykset."
Oli jo ilta, kun Sindbad oli lopettanut kertomuksensa ensimäisestä matkastansa. Hän antoi kuormankantajalle sata dinaria ja pyysi häntä tulemaan seuraavana päivänä takaisin, jolloin hän lupasi kertoa toisen matkansa seikkailuista.
Kuormankantaja otti taakkansa ja läksi pois ajatellen kuulemaansa merkillistä kertomusta. Hän malttoi tuskin nukkua yönsä ja kiiruhti heti aamulla takaisin merenkulkija Sindbadin luo. Tämä otti hänet ystävällisesti vastaan, kutsui hänet ystäviensä kera pöytään syömään ja aterian jälkeen sanoi hänelle: