"Kuuntele nyt hyvin tarkkaavaisesti tätä kertomusta. Se on paljoa merkillisempi kuin edellinen."
Toinen matka.
"Tällä matkallani sain kokea vielä paljoa kovempaa kuin ensimäisellä. Ensimäisen matkani jälkeen, niinkuin jo eilen mainitsin", alkoi Sindbad kertoa, "alotin jälleen entisen elämäntapani ja vietin päiväni huolettomasti ystävieni parissa. Tätä elämää kesti jonkun aikaa. Mutta eräänä päivänä heräsi minussa jälleen matkustushalu. Minä ostin tavaroita ja läksin kauppalaivaan.
"Me matkustimme paikasta paikkaan, katselimme eri seutuja ja teimme hyviä kauppoja. Satuimmepa eräänä päivänä joutumaan saarelle, jossa kasvoi paljon erilaisia hedelmäpuita ja kukkia, mutta siellä ei näkynyt ainoatakaan ihmisasuntoa eikä elävää olentoa. Matkustajat nousivat maihin ja käyskentelivät siellä iloksensa. Minäkin seurasin muiden mukana ja istahdin lähteen reunalle aterioimaan. Syötyäni nukahdin ja herätessäni huomasin, ettei laivaa ollut enää missään nähtävänä. Olin jäänyt aivan yksin asumattomaan saareen, ei kukaan ollut tullut minua ajatelleeksi eikä kaivanneeksi. Jouduin hirveän tuskan valtaan. Eihän minulla ollut minkäänlaisia ruokavaroja, minun siis täytyi nääntyä täällä nälkään. Kaduin jo kovasti, että olin koko matkalle lähtenytkään, sillä mielestäni olin jo ensi matkallani saanut aivan kylliksi kärsiä.
"Lopulta aloin kuljeskella ympäri saarta ja nousin korkeaan puuhun nähdäkseni eikö missään ollut jälkiä ihmisolennoista. Katseeni harhaili yli koko meren pinnan, mutta en voinut muuta huomata, kuin loppumattoman meren ja sen yli kaareutuvan taivaan.
"Vihdoin näin saarella jotakin valkealta hohtavaa. Kiipesin alas puusta ja astuin sitä kohti. Jo kaukaa saatoin eroittaa, että se oli suunnattoman suuri valkoinen kuula. Lähelle tultuani koskettelin sitä. Sen pinta oli silkkiäkin hienompi. Kuljin sen ympäri etsien siinä jotakin aukkoa, mutta sitä siinä ei ollut. En päässyt sen päällekään nousemaan, sillä sen pinta oli kovin liukas. Ympärimitaten se saattoi olla lähes viisikymmentä askelta.
Näin suuren suunnattoman kuulan.
"Siinä katsellessani pimeni ilma aivan äkkiä, ikäänkuin paksut pilvet olisivat laskeutuneet auringon eteen. Minä hämmästyin suuresti tätä äkillistä muutosta, sillä olihan kesäinen aika, mutta pian huomasin, että suunnattoman suuri lintu oli siihen syynä. Samassa muistin merimiesten kertoneen minulle Rok linnusta, jota joskus tavattiin näillä seuduin, ja oletin siis, että tuo suuri kuula oli samaisen linnun muna.
"Oletukseni olikin aivan oikea, sillä lintu levitti siipensä ja laskeutui alas hautomaan munaa. Minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja sidoin itseni vyöllä kiinni linnun jalkaan. Sillä olisihan mahdollista, että siten pääsisin linnun mukana asuttuun maahan, enkä enää olisi pakoitettu kuljeskelemaan yksinäisellä saarella.