"Aloin siis heti rakentaa lauttaa laivanjätteistä, joita sidoin yhteen kaisloilla ja nuoranpätkillä. Kun se oli valmis, keräilin rannoilta kaikenlaista tavaraa, jota vesi oli sinne ajanut, löysinpä sieltä helmiäkin ja muita kalleuksia. Sitten hain kasveja ruuakseni ja sidoin kaikki vahvasti veneeseeni kiinni. Veistettyäni kaksi airoa, istahdin alukseeni ja heittäydyin puron kuljetettavaksi.
Vene soljui rotkon aukosta holviin.
"Hyvällä vauhdilla veneeni soljui rotkon aukosta holviin, jossa oli pilkkosen pimeä. Useita päiviä kuljin täten eteenpäin näkemättä ainoatakaan valonsädettä. Joskus holvi oli niin matala, että minun täytyi kyyristyä, sillä muutan olisin lyönyt pääni kattoon. Paikottain oli puro myös niin kapea, etten voinut airojani yhtään käyttää.
"Tässä pimeydessä oloni tuntui niin kamalalta, että unohdin sekä nälän että janon. Milloin nukahdin veneeseeni, milloin taas heräsin. Mutta vene kulki lakkaamatta eteenpäin ja yhä eteenpäin. En tiedä kauanko tuota kulkua kesti, sillä en voinut erottaa yötä päivästä, ja lopulta vaivuin tunnottomana veneeni pohjalle.
"Herätessäni oli valoisa päivä. Silmäni sattuivat viheriöivään niittyyn, joka ulottui joen rantaan saakka, mihin veneeni oli kiinnitetty. Ympärilläni seisoi suuri joukko intiaaneja ja neekereitä. He puhuttelivat minua, mutta en ymmärtänyt sanaakaan heidän kieltänsä.
"Tunsin suurta iloa ja kiitollisuutta kun jälleen olin päässyt ihmisten ilmoille, ja polvistuin maahan kiittääkseni luojaani. Kun olin lopettanut kiitosrukoukseni, puhutteli eräs neekereistä minua omalla kielelläni.
"'Minä ymmärrän sinun kieltäsi', sanoi hän minulle, 'ja olisin hyvin halukas kuulemaan mistä tulet. Aamulla, kun tulimme työhömme, näimme veneesi soljuvan esiin tuon korkean vuoren rotkosta. Sinä makasit tunnottomana pohjassa. Siksi toimme sinut tänne ja odotimme kunnes heräisit.'
"Minä lupasin kertoa hänelle koko seikkailuni, jos saisin ensin hiukan ruokaa, sillä olin nälkään menehtymäisilläni. He toivatkin minulle kaikenlaista syötävää, ja vahvistuttuani hiukan, kerroin heille kaikki kokemukseni. He olivat kovin ihmeissänsä ja sanoivat, etteivät he koskaan olleet senkaltaista kertomusta kuulleet. Ja he pyysivät, että seuraisin heidän mukanansa Serendybin kaupunkiin heidän kuninkaansa luo, jotta hänkin saisi itse kuulla minun seikkailuni, sillä muuten hän ei sitä uskoisi todeksi.
"Läksin siis miesten mukana Serendybin kuninkaan linnaan. Se oli komea rakennus suuren kauniin puutarhan keskellä. Kuningas itse istui valtaistuimellaan kultakruunu päässä. Hän oli varmaan suuren valtakunnan hallitsija.