Koko vuorokauden satoi lunta oikein vahvasti, joka muutti meidät valkoisiksi hahmuiksi, vaan me seisoimme lumisinakin kuin korpikuuset talvella Suomen metsässä.
Nuotiotuletkin tahtoivat vallan väkisin sammua lumesta ja märkyydestä ja kaikki olimme peittyä lumeen. — Ehtoolla pimeän tultua tapahtui eräs seikkailu.
Olimme näet rakentaneet kojuja ja majoja risuista ja lehtipuun-oksista suojellaksemme itseämme kylmältä tuulelta ja lumipyryltä.
Samanlaisen olimme myöskin rakentaneet kaptenillemme; sitä paitsi teimme hänen kojuunsa kiukaantapaisen kivikasan peränurkkaan, josta oli johdettu savureikä "seinän" alitse ulos. Siinä sopi esim. kiehauttaa ruokaa, teetä, lämmitellä käsiä, jalkoja j.n.e.
Mutta varovasti oli sitä sentään lämmitettävä. Liekki tuli suun kautta kojuun sisään, yhtä hyvin kuin uloskin peränpuolelta.
Oli miten oli, mutta tapaus oli seuraava: Kaptenimme sanoi palvelijalleen (entinen Venäläinen sotamies, Krimin sodan ajoilta, nimeltä Alekseijev, hauska äijän hopakko): "Minä panen vähäksi aikaa levolle, ole sinä valveilla ja tarkasta tulen perään". Kaptenimme nukahti. Mutta Alekseijev nukahti myöskin, antaen tulen palaa omin päinsä.
Puut olivatkin virinneet palamaan liika kovaa vauhtia sekä lyöneet liekin ulos kiukaasta josta seurasi se, että koko koju syttyi palamaan. Se oli, näettekös, kuivista lehtikervoista kyhätty; vaikka satoi luntakin, niin eihän se ollut sentään sisäpuolelta kastunut, Ehtoon pimeydessä näimme äkkiä päällikkömme kojun täysissä liekeissä palavan kauttaaltaan. Me riensimme silmänräpäyksessä katsomaan mikä ihme ja kumma nyt piti tapahtuneen. Eihän päällikkömme ennenkään ollut tuonlaisia "ilmonatsania" (ilotulituksia) käskenyt tekemään, erittäinkään näin öiseen aikaan, jolloin vihollinen voisi tulien suunnasta havaita yhtä ja toista, niinkuin väkiluvusta, asentopaikasta y.m.
Mitä vielä, se oli valkean vaara. — Alekseijev, joka oli nukahtanut oven eli aukon suulle, hyökkäsi ulos ensin niin, että palavat varvut ravahtivat, vaan samassa näimme myös rakkaan päällikkömmekin rientävän ulos korkealle ilmaan leimuavien liekkien keskeltä.
Jumalan kiitos! hän on pelastettu. — Olipa tuskin nyt taas jonkinlainen metku, arvelimme me, koettaen pelastaa palavasta kojusta "huonekalut", joita ei sentään ollutkaan kuin pari pussia, vaippa, sekä pieni patanen lusikoineen kauhoineen.
Kaptenimme ei ollut paljon tietävinään koko valkeanvaarasta, sanoihan vaan: "katsos hiton risukasaa, kuinka oli herkkä palamaan".