Aamupäivällä teimme huviretkiä raittiissa ulkoilmassa kylän kunnailla ihailemassa kaunista ja lämmintä kevät-ilmaa, jossa nurmikoilla paikoin jo kasvaa rehotti uutta ruohoa ja lintuset laulaa livertelivät ihania, suloisia aamu-virsiänsä. Tämä kaikki muistutti mieleemme kaukaista, rakasta kotimaatamme, jossa ehkä vielä tällä vuoden ajalla talvi peittää maan valkoiseen vaippaansa.
Helmikuun 13 päivän olimme samassa majatalossa; aamulla alkoi käydä ankaran kylmä pohjoistuuli, tuoden myötänsä vähän luntakin. Meidän sievä ullakkokamarimme jäähtyi varsin kylmäksi, siinä oli vaan hyvin ohukaiset lautaseinät ja muutenkin heikoilla perustuksilla, niin että tuuli voi sitä omavaltaisesti häilyttää sinne tänne. Kaupunkiin oli koottu sotaväkeä useampia tuhansia, niin että muonavaroista oli jotenkin kovanlainen puute; mekin saimme päivän muonaosaksi ainoastaan hyvin pienen kakun (noin 10 pennin hintaisen nisupullan kokoinen), jonka nälkäinen soturi söi muutamilla nielauksilla ja oli sitte lopun päivää syömättä. Sentähden nimittivätkin meidän pojat tämän kaupungin "Pienen kakun kaupungiksi". Se oli kuitenkin hyvä, että saimme olla katon alla eikä niinkuin Balkanin vuorella tuulten, pyryjen ja pakkasten käsissä, sammuvain nuotiotulien ääressä, monesti myöskin leivättä.
Helmikuun 14 päivän olimme samassa majatalossa istuksellen ja jutellen keskenämme kaikenlaista mitä sattui. Ilma oli aina vaan hyvin kylmä ja pohjoistuuli häilytti ullakkokamariamme yhä edelleen; mitään erityistä ei tapahtunut.
Helmikuun 15 päivän aamulla muutimme majaa erään saman kadun varrella asuvan Armenialaisen taloon; täällä myöskin oli kaikki siivoa, puhdasta. Pian tutustuimme täälläkin talonväen kanssa, olimmepa taas niinkuin yhden perheen jäsenet ainakin. Meille he soivat eli antoivat eri kamarin, joka oli mainion mukava sentähden ettei tarvinnut häiritäksemme talonväen rauhaa, ja itse saimme liikkua vapaammin. Isäntä kutsui minun eräänä päivänä hänenkin asuntoansa (isännän kamaria) katsomaan. Hän käski istumaan laattialle kauniille turkkilaiselle matolle, sillä näet täällä ei ole tapana ensinkään käyttää tuoleja. Yhdessä sitte vetelimme isännän kanssa savuja kauniista piipusta, jossa oli mainion pitkä varsi (kolme kyynärää) ja savu kulki ensin lasisen pullon lävitse, jossa oli vettä, puhdistaen tupakasta pois liian väkevyyden. Tupakka olikin aika väkevää, Vähän-Aasian tupakkaa. Isäntä koetti minulle selittää, että sieltä hän aina tuottaa tupakkansa, koska se siellä on parempaa ja väkevämpää kuin europalaisessa Turkissa. Sitte veti hän viinapullon esiin, jossa oli oikein hyvän makuista viinaa ja tarjosi minulle "tuloryypyn". Talon emäntä, tölleröinen, keitti kahveeta mukavassa siirtouunissa (kamiinissa) joka seisoi laattialla ja josta samalla tuli lämmin huoneeseen. Kahveen joimme eli oikeammin sanoen söimme pienenlaisista kahvekupposista, joihin poro, liemi ja sokeri sekoitettiin sekaisin itämaan tavan mukaan; mutta kyllä se oli hyvän makuista ja voimakasta. Kiltti emäntä tarjosi vielä ruokaakin, siinä oli leipää, turkin karvaita pippuria etikan kanssa, sekä makeata mehiläishunajata pööniruuan seassa y.m. Sormin söimme kaikkia, joka oli minustakin vallan mieleistä, koska en liioin ole mikään mestari syömään veitsellä ja kahvelilla.
Isäntä koetti opettaa minulle turkinkieltä, minä hänelle suomen ja venäjän; hyvin me olimmekin ymmärtävinämme toinen toisemme, vaikk'emme siitä oikein selville tulleet. Eräänä päivänä halusin ostaa maitoa, mutta kun tiesin majatalossamme ei olevan lehmiä, niin päätin pyytää jotakuta heistä hakemaan sitä muualta. Minä selitin asiani jos jollakin tavalla, vaan eivät he voineet ymmärtää mitä tarvitseisin. No — mitäs muuta neuvoksi, kun ei asiasta muuten tultu selville, täytyi asettaa talon 12 vuotinen poika neliryömin laattialle ja näyttää oikein luonnollisesti miten maitoa maailmaan lypsetään. — Talonväki nauroi makeasti tempulleni ja arvasi heti mitä tarkoitin, jolloin annoin heille 5 golgania (kopeikkaa) rahaa ja he lähettivät pojan hakemaan maitoa kylästä.
Helmikuun 16 päivän olimme samassa majatalossa. K:lo 11 e.pp. tarkasti pataljonamme komentaja eräällä kaupungin lähellä olevalla kentällä ne alipäälliköt ja sotamiehet, jotka haavainsa, sairauden, heikkouden ja kuormastotoimien tähden olivat jääneet Bulgariaan ja länsi Rumiliaan sekä nyt vähitellen saapuneet omaan joukkoonsa.
Helmikuun 17 päivän aamulla k:lo 10 saimme käskyn asettua eräälle kaupungin lähellä olevalle kentälle nelikulmio- eli sisäkaré-kolonnaan Jumalan palvelusta varten; pataljonamme pappi, pastori Rancken piti juhlallisen Jumalan palveluksen. Esipuhe eli teksti oli: "työmiehestä viinamäessä". Todellakin oli juhlallista taas saada monesta aikaa kuulla saarnattavan Jumalan pyhää sanaa ja selvällä suomenkielellä näin kaukaisellakin sotatantereella. Oli kaunis, lämmin kevätaamu, tuulonen hengähteli hieman, kirkas ja lumoava itämaan taivas ja kevät-aurinko loisti sangen ihanasti ylitsemme.
Helmikuun 18 päivän olimme samassa majatalossa. Kävimme äksisiharjoituksissa nuorten soturiemme kanssa, heille opetimme käännöksiä, marssia ja muita semmoisia pyörähdyksiä, joita rauhan aikana tarvitaan. — He olivat sodan melskeissä melkein tykkänään unhottaneet kaikki ne temput, mitä ennen sotaa Helsingissä kerjettiin opettamaan. Sillä ei sodassa sotamieheltä tule paljon muuta kysymykseen kuin: marssia rivakasti, ampua tarkasti ja kun paikalle pääsee, niin syödä ja pistää voimakkaasti surkeilematta.
Tänne myöskin nyt viimein saapui iso kuormastomme keittokattiloineen ja muine tavaroineen. Myöskin Suomesta lähetetyt suuret vaate- ja mytty-kasat olivat kuormaston mukana saapuneet tänne. Me saimme niistä mieheen yhden villapaidan, yhdet puolivillaiset alushousut, yhden puolivillaisen aluspaidan, kaksi paria sukkia ja yhden villaisen työtakin. Sadetakit ja muut semmoiset jäivät kuormastoon. Nyt on taas hauska oleskella hyvissä villavaatteissa. Tässä johtui taas mieleemme hyvin sydämellinen kiitos kansalaisiamme kohtaan, jotka noin anteliaalla lahjallaan olivat meitä muistaneet, sekä tuntien pyhän velvollisuutemme täällä kaukaisella sotatantereella kunnostaa ja edustaa kansalaistemme ikivanhaa sotamainetta ja kunniaa. — Hankkiaksemme mekin sen voittojen kirjaan jonkunlaisen pienen muiston Balkanin niemen kristittyjen vapauttamistoimessa. Suuren, jalon ja ylevämielisen suuriruhtinaamme Keisari Aleksander II:sen johdolla ja käskystä.
Helmikuun 19 päivän teimme samoja harjoituksia ja olimme samassa majatalossa. Harjoitusten väli- eli lomahetkinä joimme kahveeta ja polttelimme oivaa Turkin tupakkaa.