Helmikuun 20 päivän aamulla k:lo 8 menimme rautatien pysäyspaikalta noutamaan turkkilaisten kivärejä, joita oli tuotu sinne rautateitse, arvattavasti jostain tappelukentältä ja pantiin täältä Tschorlussa erääsen varastohuoneesen. K:lo 1 j.pp saimme kiireen käsky lähteä marssimaan Konstantinopolia kohden. Muutamissa minuuteissa olimme valmiit lähtemään. Jätettyämme majatalonväellemme hyvästi sekä kiitettyämme heitä kaiken sen erinomaisen hyvän kohtelun edestä, jota meille olivat osoittaneet, asetuimme marssikolonniin, jonka jälestä marssi alkoi. Marssittuamme hyvin ahkerasti koko ehtoopäivän, emme kuitenkaan kerinneet määrän päähän päivän näöllä, vaan kuljimme iltapimeälläkin vielä ison aikaa, kunnes viimein saavuimme lähellä Marmorameren rantaa erääsen mahdottoman suureen aumalatoon, jossa ennen oli viljaa talletettu. Se oli niin suuri, että koko pataljoona mahtui sinne ihan puhtaasti. Mainitusta ladosta oli vähän matkan päässä eräs Kischikli niminen kylä.
Helmikuun 21 päivän aamulla ennen marssiin lähtöä, piti pastorimme meille hartaan aamurukouksen, kehoittaen meitä kiittämään Jumalaa, Kaikkivaltiasta, joka on onnellisesti meidät johdattanut ja auttanut merestä mereen, pohjolasta etelään, monien vaarojen ja vaivojen lävitse. Tämän perästä lähdimme marssimaan pitkin Marmorameren rantaa. Iloista ja hauskaa oli taas monen ajan perästä katsella ja nähdä kuinka laivat ja kalastajain venheet kiitivät ristiin rastiin sinisellä, tyynellä meren pinnalla. Tässä johtui myös mieleemme että Aleksanderi Suuren joukot olivat aikoinaan marssineet näitä samoja teitä, joita nyt marssi Pohjolan Aleksander Suuren joukot, ja jonka joukkoihin mekin saimme kunnian kuulua.
Ehtoopäivällä saavuimme Silivrin kaupunkiin, joka on eräällä kauniilla mäen rinteellä Marmorameren rannalla, oivallisella laiva-satamalla. Kaupunki mahtaa olla jotenkin vanha, vaikk'ei aivan suuri; siellä on eräs vanhan vanha roomalainen kirkko ja vanhoja linnan raunioita, oikein jättiläis-tekoa. Majamme saimme eli oikeammin sanoin otimme erään juutalaisen taloon, joka ei isäntäväkeä näyttänyt oikein miellyttävän, vaan mitäs me siitä. Hyvää, makeata viiniä saimme täällä huokealla hinnalla ja kaikenlaiset etelämaan hedelmät olivat erittäin huokeita.
Helmikuun 22 päivän aamulla lähdimme Silivristä marssimaan eteenpäin; vähän aikaa marssittuamme saavuimme erään kreikkalaisen luostarin kohdalle, jossa parast'aikaa soitettiin kelloja ja palveltiin Jumalaa. Luostari oli erittäin kauniilla paikalla, jonka katolla kultainen risti eli ristinmerkki juhlallisesti uljaana kohosi yläilmoihin. Tämä näkö teki meihin virkistävän vaikutuksen, sentähden kun olimme niin kauan saaneet katsella noita yksitoikkoisia puolikuun kuvia Turkkilaisten moskeain katoilla. Iloisesti marssimme luostarin ohitse ja saavuimme ehtoolla yölevolle Kumburgas'in kylään, joka oli erittäin siivotoin, eläinten raatoja ajelehti pitkin kylän kunnaita ja raitteja. Huoneiden ylikerroksista oli makkireijät raitteille päin, joista tehtiin tarpeet ja heitettiin kaikkinainen lika alas arvelematta, jonkatähden raiteilla olikin arvaamattoman paha haju. Heti sisään tultuamme komennettiin meidän pojat siivoustyöhön. Marmorameren rannasta kannoimme hiekkaa ja peitimme lika lammikoita sekä hautasimme raatoja. Isohousuiset kylän talonpojat seisoivat vieressämme katsellen ja ihmetellen suu ammollaan.
Helmikuun 23 päivän aamulla varhain k:lo 3 saimme kiireen käskyn ja huuto kuului: "Nouskaat ylös, heti paikalla lähdetään Konstantinopolia kohden!" Muutaman minuutin kuluttua seisoimme jo valmiina täydessä reilassa lähtöön, kylän edustalla, Marmorameren rannalla. Lyhyen aamurukouksen jälestä lähdimme marssimaan hiljaisessa yön pimeydessä ja oikein rivakasti. Marssittuamme aamuhämärään asti, saavuimme päivän valjetessa Bojuk-Tschekmedschen kaupungin edustalle, joka on erään Marmoramerestä pistävän lahden rannalla, josta joki jatkuu sisämaahan. Tähän kokosivat kenralit Gurko ja kreivi Schuvalov joukkojansa, joissa oli kolmia aselajia, ratsu-, jalka- ja tykkiväkeä. Sittenkun kaikki oli järjestetty, alkoi marssi taas uudestaan eteenpäin; ensin menimme erään komean kivisillan ylitse ja sitte jatkoimme matkaamme mäkisiä rinteitä ylös ja alas. Kuljettuamme muutaman virstan alkoi etäältä siintää korkeitten tornien huippuja ja vähän matkaa vielä marssittuamme eteenpäin niin jo näkyi Bosporan ihana salmi ja sen rannoilla mahtavan suuret kaupungit: Konstantinopoli (Istambuli) ja Skutari. Tämä näkö vaikutti meissä erinomaisen iloisia tunteita, kun näet vallan varmaan arvasimme että tuo on nyt se päämaali, johonka marssimatkamme loppuu. — Hauskaa oli myös katsella tuon suuren, pitkän sotaväkijonon marssivan eteenpäin suoralla, lavealla maantiellä ja vallan aukealla, avaralla tasangolla; se näytti ikäänkuin mahdottoman suuri jättiläiskäärme olisi vakavilla luikerruksillaan lähennyt Konstantinopolia, aikoen mujertaa sen vahvalla rungollaan pieniksi muruiksi. — Todellakin oli siellä tähän aikaan yleinen pelko, häiriö ja epäjärjestys ja ihan meikäläisten tulon tähden. Ehtoopäivällä saavuimme lähelle Kulschikin kylää; tähän pysäytettiin joukot pariksi tunniksi, sillä mainitussa kylässä ja sen kukkuloilla seisoi Turkin etuvartiot, ehkä aikomuksessa kieltää meitä etenemästä, koska siellä oli hiljakkoin varustettuja rintasuojia ja pattereita sekä heidän tykkiensä kidat ammoittivat suoraan meitä kohden.
Kenraali Gurko lähetti sanansaattajan (parlamentärin) ilmoittaman heidän päälliköillensä, että meillä on aikomus marssia heidän varustuksiinsa Konstantinopolin esikaupunkeihin.
Mainitun parin tunnin kuluttua palasi sanansaattaja ilmoittaen turkkilaisten päällikön vastanneen "myöntävästi". Siis jatkoimme matkaamme eteenpäin, marssien erästä kylän edustalla olevaa siltaa, joka vei Marmoramerestä pistävän salmen ylitse. Marssiessamme kylän lävitse, seisoivat turkkilaiset ratsumiehet kahden puolen raittia, katsellen meitä ohimennessämme naurusuin, ajatellen ehkä näin: "antaa heidän nyt tulla vieraissa käymään".
Tästä marssimme eräälle ylängölle lähelle erästä Kalataria nimistä kylää, johonka rupesimme yölevolle. Siinä määrättiin meidät vartioimaan tykistöä, joiden tulikidat ammottivat suoraan Konstantinopolia kohden. Ne miehistämme, joiden ei ollut vuoro seisoa vartioina, hankkivat puita nuotiotuliin, joiden ääressä sitte istuskelimme jutellen niitä näitä ja kellä oli vielä evästä jälellä ne keittivät ja söivät.
Helmikuun 24 päivän aamulla lähdimme marssimaan San Stefano-nimistä Konstantinopolin satama-esikaupunkia kohden. Tultuamme lähelle kaupunkia tapasi meidät armeijan päällikkö H. K. K. Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevits; hän antoi meidän marssia ohitsensa osastottain ja samalla tervehti suomenkielellä sanoen: "juva päivä!" — "Jumala varjelkoon teidän K. Korkeuttanne!" — kuului riveistämme reima vastaus, samalla jatkaen marssiamme eteenpäin. Päästyämme ennen mainittuun esikaupunkiin, koottiin siellä prikatimme erään rautatien asemahuoneen lähelle, jossa odotimme pari tuntia, kunnes tuli käsky mihinkä kukin pataljona sai ottaa majansa. Meidän pataljona tuli määrätyksi ottamaan majatalokseen erään huvilan, vähän matkaa ennen mainitusta San-Stefanosta, nimeltä Florio-Tschekmedsche, jossa meidän eli kolmas komppania sijoitettiin entiseen Turkkilaisten leiriin, mainitun kartanon eli huvilan mäelle. Muut komppaniat pääsivät eräisiin ulkohuoneisiin. Turkkilainen sotaväki, joka asui samassa kartanossa ennen meitä, muutti meidän tultuamme sieltä pois ensimäisenä ja toisena siellä olo päivinämme. He olivat hyvin kohteliaita meitä kohtaan, möivät meille leipää, (keksiä) tupakkaa y.m. ja koettivat naurusuin jutella ja selittää meille yhtä ja toista.
Helmikuun 25 päivän olimme samassa leirissä eli asentopaikassa; asetimme telttamme kuntoon, joista sitte oli avara ja kaunis näköala: Bosporan ihana tyynen kirkas salmi, ja sen rannoilla olevat komeat kaupungit: Konstantinopoli ja Skutari, Vähän Aasian korkeat vuoret peitettyinä ikuisella lumella, jotka kimaltelivat jalosti auringon paisteessa ja sitä ihanan lumoavaa auringon laskua tyyniinä kevät-iltoina, joka oli ikään kuin vaipuvinaan Marmoramereen, jossa laivat ja venheet kiitelivät sinne tänne.