Huhtikuun 22 päivä oli meille tuo ikimuistettava "pääsinpäivä", tuosta kuolettavasta Flora-Tschekmedschen kartanosta eli sen läheltä.
K:lo 9 aamulla pidettiin Jumalanpalvelus, jolloin olimme valmiit lähtöön, täydessä matka- eli kenttäpuvussa. Jumalanpalveluksen loputtua lähdimme marssimaan San Stefanoa kohden soittokunnan soittaessa "Porilaisten" sekä 30 vuotista sotamarssia:
"Meill' pohjola luminen on kotomaa" j.n.e.
San Stefanossa asetettiin meidät yhdyskolonnaan, armeijan ylipäällikön H. K. K. Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsin majatalon eteen. Vähän ajan kuluttua tuli Suuriruhtinas ulos, ensin tervehtien meitä, sitten tarkastaen jokaisen rivin soturit erittäin, koko tämän ajan kaikuivat iloiset riemakkaat hurrahuudot riveistämme, sen jälestä käskettiin olla hiljaa. Hänen korkeutensa piti seuraavan lyhyen puheen. "Suomen tarkk'ampujat! te olette myös tapelleet yksissä riveissä Venäjän kaartti-joukkojen kanssa, ja aina näyttäneet urhoollista ja miehuullista soturin kuntoa. Siis, kiitos teille pojat, palveluksestanne ja onnea matkalle kotimaahanne".
Tähän vastasimme rivakkailla hurrahuudoilla.
Saman päivän ehtoolla astuimme tuohon suureen Tscherkask'i nimiseen höyrylaivaan San Stefanon satamassa. Yön 23 päivää vasten ja koko 23 päivän, oli laiva vielä paikallaan ankkuroittuna, siellä makasimme vaan kannen alla niinkuin "isänhihassa".
Huhtikuun 24 päivän aamulla k:lo 9 nosti laiva ankkurinsa ja lähti liikkeelle, kulki hiljalleen pitkin Posporaa, sen keskipalkalle asti jossa se pysäytettiin isoksi aikaa, kunnes se taas jatkoi matkaansa edelleen läpi ihanan Posporan, jonka kauneus ja somuus kelpaisi vaikka "taidemaalarin sutille (pensselille)".
Bujukderessa Posporan Mustanmeren puoleisessa suussa, ankkuroittiin laiva uudestaan; Mustallamerellä raivosi silloin hirmuinen myrsky, sitä kutsutaankin syystä kyllä "myrskyiseksi mereksi". Ennen mainittu laiva, jolla meitä kuljetettiin, oli hyvin suuri, koska se yhdestä pataljoonasta, miehineen, kaluineen, hevosineen ja kuormineen ei tullut kuin pieneen lastiin, ja juuri sentähden ei sen sanottu uskaltaneen lähteä keinuttelemaan Mustanmeren myrskyävälle ulapalle.
Huhtikuun 25 päivän aamulla k:lo 10 nostettiin taas ankkuri ylös ja pantiin höyryn voimalla käymään (liikkeelle). Tässä vielä heittelimme viimeisiä silmäyksiä tuon hirmuvallan kauniiseen pääkaupunkiin ja varsin mielihyvällä jätimme sille jäähyväiset ikuisiksi päiviksi.
Vähän ajan perästä kynti laivamme Mustanmeren viheriän näköistä pintaa ja näin jätimme Ottomanilaisvaltakunnan taaksemme. Välistä katselimme sitte laivan kannelta, kuinka monenlaiset suuret merielävät pitivät leikkijään, heittäen kuperkeikkaa y.m. meren hyökyävällä pinnalla; vaan enimmän osan aikaamme vietimme kuitenkin laivan kannen alla, laulellen, soitellen ja jutellen yhtä ja toista huvitukseksemme, sekä nukkuenkin laivan tuudittavana aina silloin kuin vaan suinkin halutti.