Laivan löysimmekin vihdoin viimein iltahämärässä ja onneksi olikin tuo toivottu rahakirje, joka sisälsi 200 hopea ruplaa, siellä! Äläpäs nyt muuta kun aljetaan elää oikein hauskasti, pitämään Turkista hyvästijättäjäisiä; sitä iloa kestikin sitte aamuun asti.
Huhtikuun 21 päivän aamulla tuli sanoma eli käsky, että kolme miestä joka komppaniasta saa lähteä kyläilemään Konstantinopoliin, paikalla olimme valmiit, täydessä kunnossa sivuaseella, miekat ja painetit vöillä sekä rahavarat taskussa. Floria Tschekmedschen pysäyspaikalta astuimme junaan, joka jonkun minuutin kuluttua saapui Konstantinopolin asemahuoneelle. Astuttuamme junasta ulos, vuokrasimme (kolmannen komppanian miehet) rautatien torilta erään ajurin komeine vaunuineen ja hevosineen ja istuimme vaunuihin sekä samalla palkkasimme erään kreikkalaisen herrasmiehen näköisen nuorenmiehen, (hän muistaakseni itse kauppasi itseänsä meille oppaaksi) joka teki kaiken aikaa sveitsarin, tulkin ja palvelijan virkaa, kunnes viimein hänen eroitimme virastansa, liikain vaatimustensa tähden, maksettuamme hänelle jo 10 ruplaa, johon hän ei vielä olisi tyytynyt sekä koetimme senjälestä tulla aikaan hänettä ja tulimmekin ihan yhtä hyvin. Mutta aika hauska siellä olikin kyläillä, siellä saimme käydä tuossa mainiossa Sofian kirkossa, joka oli hyvin suuri ja monia eriskummallisia muinaismuistoja se sisältääkin, noiden komeiden muuriensa sisällä. Tällä kertaa ei siellä kuitenkaan vallinnut siisteys; permannolla oli leivän ja riepujen palasia sekä yhtä ja toista tunkiota. Se oli näet muutama viikko takaperin ollut suojana muutamille tuhansille pakolaisparoille, jotka kodittomina, kurjina olivat täällä saaneet suojaa ja rauhaa sodan pauhaavalta melskeeltä. Rauhan tultua olivat he lähteneet täältä pois ja jättäneet sen siivoamatta. Muutoin olisi sen sisustuksesta paljon muutakin mainittavaa, vaan jääköön se tässä tekemättä. Sieltä lähdimme erääsen kauniin kukkatarhan keskellä olevaan ravintolaan, saadaksemme juoda pullonen tai parikin limonati- ja selter-vettä, kun ilma oli niin helteisen kuuma. Täällä oli kaikki erittäin siistiä ja puhdasta, siellä tapasimme myöskin erään Turkkilaisen arvokkaan näköisen vanhan puoleisen herrasmiehen harmaalla parralla. Hän piteli polvillaan erästä noin neljän vuoden ikäistä kaunista tyttölastaan; minäkin pyysin saada tuudittaa tätä pikku-enkeliä, sillä niin kaunis oli lapsi, jonka ukko myös salleikin. — Mainittu herrasmies osasi vähän venäjänkin kieltä. Hän jutteli meille kaksikymmentä vuotta takaperin käyneensä Pietarissa kauppa-asioilla sekä sanoi olevansa hyvin tyytyväinen, että me vuorovieraissa käydään, eikä näyttänyt ensinkään vihaiselta. Vaikka luonnollistahan on, että meidän vuoroilemisellamme oli aivan toisenlainen tarkoitus kuin hänen. Vähän aikaa oltuamme jätimme hyvästi ja lähdimme ajelemaan edelleen pitkin kaupungin kauneimpia osia, ajoimmepa sulttaaninkin asunnon ohitse; kaikki mitä näimme oli toinen toistansa kauniimpaa. Sitte menimme erään komean rautasillan yli "Pera"-nimiseen kaupungin osaan. Täällä astuimme taas erääseen ravintolaan eli seurahuoneeseen, jonka emäntä suureksi ihmeeksemme osasi puhua joltisestikin venäjänkieltä. Hän jutteli meille kolmekymmentä vuotta takaperin tulleensa tänne jostakin etelä Venäjältä. Hänellä oli kaksi soreata nuorta tytärtä, jotka hän, vähän aikaa oltuamme, esitteli meille. Nytkös vasta ilo alkoi, piano ja rumpu pantiin soimaan ja ruvettiin tanssimaan. Pöytä oli myöskin koreana koko tämän hupaisen vierastelemisen ajan, vaikka ainoasti meidän kustannuksella. He näyttivät meille kuinka Turkkilaiset tanssaavat ja me taas heille kuinka suomalaiset ja venäläiset. Mutta osasivatpa nuo ihanat kaunottaret polkkaakin ja valssia; ne herttaiset olennot hyppelivätkin niin ihmeteltävän taitavasti, ett'emme suurilla sotasaappaillamme ensinkään heille piisanneet. Tässäkös nyt rytinä kävi, yksin vanha rouvakin tanssasi minun kanssani vähän "venättä". Tästä kaikesta oli meillä kokomoinen ilo ja huvitus näin vieraassa, vihollisessa kaupungissa. Muutaman tunnin tätä huvia vietettyämme jätimme hyvästi, kiittelimme hauskan seuran edestä ja lähdimme pois. Kaksi harmaata, hyvää arabialaista hevoista oli sillä ajurilla, joka meitä kuljetti koko ajan ympäri kaupunkia, punaisella sametilla vuoratuissa vaunuissa, että sopii sanoa vähän liikaa pöyhkeilleemme, vaan se tapahtui ehkä senkin tähden, kun melkein varmaan tiesimme harvoin saavamme käydä Konstantinopolissa, niin sen kerran kuin kävimme, piti elää ja näyttää Aleksanterilaisen sotamiehen "sorttia" oikein reimasti.
Kaduilla häälyi suuri, oikein kirjava ihmisjoukko, jossa näkyi monen näköisiä ihmisiä, melkein kaikista mailman valtakunnista; he olivat hyvin monenlaisissa eri puvuissakin; kellä oli päässä mahdottoman suuri turbani, kellä taas pieni pata eli "fetz"-lakki tupsuineeen ja olipa muutamilla myös sievä euroopalainen silkkihattu. Housun mallia eli kuosia oli myös jos jonkin näköistä, mutta kaikkein hulluimmalta näyttivät kuitenkin eräät pitkä-takamustaset, joiden takamusta on niin iso eli pitkä että se roikkuu lähelle maata ja näitä Turkkilaiset enimmästään käyttävätkin, niissä on takapuoli niin pitkän pitkä että se hyvin usein ottaa kiini likaiseen maahan tahi katuun, toisin sanoen laahaa maata, josta ne märällä ilmalla ja sade aikoina käyvät jotenkin naurettavan näköisiksi. — Monen näkyi olevankin takapuoli aika tavalla loassa.
Siellä näetten on monin paikoin melkein alituisesti hyvin siivottomat ja ahtaat kadut. Naisia, eli sitä hienompaa sukupuolta oli täällä tavallista enemmän, niitä oli kadut ja torit täpötäynnä, arvattavasti sotaa paossa, niillä oli usealla hunnut (peitteet) silmillä, näet kun Turkkilaisten tavan mukaan ei naiset saa katsella vapaasti, ainoastaan eräästä pienestä aukosta saa silmiä vähän kiilustaa.
Moni noista lemmettäristä näkyi katselevan meitä jotenkin vihaisilla silmäyksillä, arvattavasti siitä kun olimme heidän sulhojansa kurittaneet.
Eräällä kauniilla kedolla istui näitä kaunottaria neuloksinensa useampi yhdessä, minä ajattelin ettei noi suinkaan mahda nähdä oikein tarkoin, koska niillä kerran on peite silmillä, ja koetin hiipimällä lähestyä heitä, vaan mitäs ollakaan, päästyäni heidän lähelleen tyrskähtivät neitoset suureen makeaan nauruun ja lähtivät pakoon.
Yleiseen heittelivät Turkkilaiset meihin vihan silmäyksiä niinkuin maansa hävittäjille ainakin; kun sitte ehtoopäivällä vähän aikaa kävelimme jalkaisin, seurasi heitä perässämme useampia, niinkuin olisimme olleet mitä ulkomaan eläviä hyvänsä. Istuessamme eräässä puutarhassa (boulevard) kokoontui heitä iso joukko ympärillemme, minä päästäkseni heidän uteliaista silmäyksistään, rupesin tekemään heidän kanssansa kellon kauppaa.
Turkkilaiset eivät tarjonneet minulle kellostani kun ainoastaan 2 hopeaista korponia (6 markk.) johon minä en tyytynyt, koska itse olin maksanut paria viikkoa ennen, samasta kellosta 9 hopearuplaa.
Näin se huviretki sentään meni onnellisesti monen pienen ilveilyksen kanssa, joita kaikkia tässä tulisi pitkäksi kertoella.
Saman päivän ehtoolla palasimme takaisin rautateitse San Stefanoon ja sieltä Florio-Tschekmedscheen, kiittäen onneamme että pääsimme ehjinä pois semmoisesta sotajoukosta, jossa ei kauvan katsella ennenkuin joutuu salamurhaajain käsiin ja vedetään "naru kaulaan" huuda siinä sitte apua niin paljon kuins' jaksat! j.n.e.