Helka oli kumminkin kansan lapsi, oppimatoin, niinkuin muutkin aikalaisensa. Katkismuksensa hän oli osannut rippikoulussa ulkoapäin, kannesta kanteen, niinkuin toisetkin tytöt. Mutta kun oli rikkaan talon, ja vielä kirkkomiehen tytär, niin oli hän tullut tuntemaan pappilan "Elli ryökkinän", kun oli isänsä kanssa usein kirkkotiellä pistäynyt pappilassa. Kun "Elli ryökkinä" oli Helsingissä koulunkäyntinsä lopettanut, niin oli hän kirkonkylään perustanut käsityökoulun, missä opetti käsitöitä seudun tytöille ja piti väliajoilla esitelmiä myöskin muistakin aineista. — Hyvin se "Elli ryökkinä" olikin innostunut asiaansa. Niin se oli puhua paukutellut tytöille, monenlaisista asioista, kuin isänsä kirkossa. Keväällä hän piti pienen juhlallisuuden koulunsa päättäjäisiksi, jota seudun ylhäiset sekä alhaiset läsnäolollaan kunnioittivat. Siinä tilaisuudessa oli hän pitänyt puheen, naisten alhaisesta asemasta yhteiskunnassa ja heidän sortotilastaan, kehoittaen kaikkia järkeviä Suomen naisia ryhtymään taisteluun tätä luonnotonta yhteiskunnallista järjestystä vastaan, ja pontevan puheensa hän oli lopettanut innostusta hehkuvilla runosäkeillä:
"Pää pystyyn vaan,
Sä olet nainen,
Et halpa mato maan!"
Helka oli myöskin ollut läsnä tässä juhlallisuudessa muiden mukana. Oli hän koulussakin käynyt muutamia kertoja kuuntelemassa ja lainaamassa "Elli ryökkinältä" hauskoja kirjoja luettavaksi jouto-aikoina.
Tätä tietä mittaili vähitellen Helan sydämmeen halu, päästä omin neuvoin jotain maailmassa työskentelemään. Tämän halun olivat kosiomiehet osanneet kiihdyttää suureksi vallan himoksi. Nyt kun hänelle tarjottiin emännän paikkaa talossa, niin ei hän enään luullut sen laveampaa vaikutus-alaa missään löytävänsä. Hän oli niin ihastunut kosiomiesten kauneisin, paljon lupaaviin, lauseisiin, että hän olisi … kukaties … vaikka paikalla mennyt heidän kanssaan.
Helka oli juuri kuin varpusen poika, joka pesän laidalla räpistelee lentoon lähtemäisillään, vaikka eivät siivet vielä kannattaisikaan. Hän ei voi mitenkään tyytyä enää emänsä komennon alle; se tahtoo itse hallita itseään. Avarammalle alalle se tahtoo päästä, pois tuosta ahtaasta pesästä. Senvuoksi se pyrähtääkin pesänlaidalta lentoon, mutta kun siipensä ovat vielä heikot, niin se vähän aikaa räpiköityään vaipuu maahan… Kissa tulee ja … syöpi sen suuhunsa…
Tyytymättömyys oli Helankin sydämmeen päässyt. Häntäkin alkoi ikävystyttää äitinsä neuvot ja isänsä käskyt. Vapaampaa toiminta-alaa hän halusi. Itse hän tahtoi tietää asiansa. Käskettävästä hän halusi käskijäksi. Sittenhän sitä vasta saisi nähdä mihin sitä kelpaa…
— — — Päästä rikkaan talon emännäksi … yksinvaltiaaksi, jota kaikkien tulee totella … se se oli jotakin Helan mielestä. Se se oli se päämaali, jonka saavuttamista moni tyttö Helan paikkakunnalla toivoo kaikesta sydämmestään. Sen saavuttamiseksi he tekevät parhaimmat työnsä; näkevät parhaimmat unensa. Senvuoksi ei Helankaan miehelään menoa mikään este voinut seisauttaa. — Mennähän tämmöiseen paikkaan pitää … kävi muuten miten tahansa, kunhan vaan emännäksi pääsee.
Isä kumminkin ehdotti — johon puhemiehetkin suostuivat — että Helka saisi perjantaisiin asti tuumata asiaa, ja jos hän ei meinaa tulla, niin siinä tapauksessa tuodaan sulhasen merkit takaisin, vaan jos Helka rupeaa läksiäksi, niin sitte ei tuoda merkkiä takaisin, vaan saapi tulla ensi lauvantaina kuulutukselle viemään. Helan mielestä oli tämmöinen viivytys ihan turha, vaan ei hän sentään ruvennut isänsä ehdoitusta vastaan sotimaan.
Niin se asia sovittiin, ja sulhanen antoi Helalle "merkiksi" punasen [kymmenen ruplaa], sekä sinisen [viisi ruplaa] paperin, niinkuin oli rikkaiden tapa. Sitte kosiomiehet menivät kättä lyötyään matkoihinsa. Hyvillään ne olivatkin asiansa onnistumisesta. Siitä he olivat olleet vakuutetut ettei Helka "merkkejä" takaisin tuo "vaikka siihen sihahtais'." — Siinä ilon innossa ei sitä suoraan kotia kohden maltettukaan kulkea, vaan Simo tahtoi vähän tarjota hyvitystä oiville puhemiehilleen ja pyöräytti sentähden oriinsa Tarpeen torpan aidan taa. Torpassa sitä sitte Simon onneksi "tsajua" juotiin ja pullosta naukittiin … — laulettiin … ja vieläpä hurrattiinkin ja oli se yläkamari jo heilumaankin ruvennut. Puhemiehet ne kumpikin kilvan ylvästelivät siitä, miten he osasivat tyttöä "mairotella". Siitäpä se sitte riitakin syntyi, kumpi heistä muka oli ansiollisempi. Vaativat Simoa sanomaan, kumpi heistä oli etevämpi ja ratkaisemaan siten riidan. Simo kun oli maininnut toisen nimen, niin silloin, kehnommaksi jäänyt alkoi huiskia Simoa korville. Toinen rupesi Simoa auttamaan ja kohta olivat kaikki kolme miestä yhdessä vänikässä pitkällään torpan lattialla. Siinä ne mylläköivät siihen asti, että jokaisen verkavaatteita komeat hetuleluiskat ylt'yleensä kaunistivat. Mustia sarvia ilmestyi useampia kunkin otsaan, ja verta juoksi suuri lammikko Simon nenästä torpan lattialle. Vasta sitte erosivat he, kun torpan emäntä viskasi ämpärillisen kylmää vettä mylläköivien päälle ja sanoi: "vettä koirille väliin". — Sitte vasta kelpasi kotiin lähteä kosioretkeltä.