Kauvan ne kosiomiehet siinä vielä keskustelivat isännän, sekä äidinkin kanssa. Viittaili se emäntä puheessaan siihen suuntaankin, että kovinhan sitä Simoa kuulutaan juomariksi hoettavan. Minkälainen avioliitto siitä muka tulisi, kun mies ei kirkkotielläkään jaksaisi selvillä päin olla.
Pian se Simo huomasikin viittauksen ja rupesi pakinoille emännän kanssa tästä asiasta.
— "Kyllähän ne minuakin kuuluvat juomariksi huutavan" … sanoi hän emännälle … "vaan turhaan ne kumminkin siitä suutansa soittavat. Ei ole tippaakaan mennyt kielelleni sen jälkeen, kun tässä kerran se pahuus teki minulle sen suuren … 'promakkon'. Ei se sen perästä ole minulle pientäkään hairinkoa tehnyt… Enkä luule sen enään tulevan milloinkaan pelttaamaan asioitani".
— "Hyvähän se olis', hyvähän se olis' … kun vaan niin kävis'!" huokaili emäntä.
Sillä aikaa, kun vieraat tarinoivat vanhuksien kanssa toisessa tuvassa, kävivät Helka ja Maija katsomassa vieraiden kuopivaa ja päristeleivää oritta. Sitä he olivat taputelleet ja kiitelleet omia hevosia paremmaksi. Olivat he "trilloissa" peilailleetkin, ja olipa Helka koittanut istuakin niissä. Ja hyvältäpä se oli tuntunutkin. Oli sanonut Maijalle että kylläpä näissä pitäis ajaakin. Ja kyllä näissä eräs tyttö saisi erään kerran "metkaa" kyytiä kirkolle, kun vaan pääsee Simolle emännäksi… "Eipä niinkään 'metkaa'" … oli Maija sanonut … "jos miehellä sattuu olemaan 'yläkamarissa', niin lyöpi ryysyksi eukkonsakin, niinkuin tässä tuonoin itse rupesi olemaan hengestään vainaa… Eipä siinä 'metkaa' olisi likelläkään" … oli Maija vielä lisännyt. — Eipä Helka ollut siihen paljon sanonut mitään. Oli vaan mennyt pois koko hevosen tiloilta ja pistäynyt hänkin vierastupaan.
Siellä kohta oli isä sanonut Helalle: "tässä on nyt niinku kosiomiehet, vaan kun minusta ei ole läksijäksi, niin en ole osannut sanoa heille 'uutta enkä kystä.' Mitäs sinä Helka tästä asiasta sanoisit?"
Tämä kaikki tuli niin äkkiä Helalle, että hän ei osannut päästää sanaakaan suustansa. Hän seisoi peränurkan ikkunan vieressä liikahtamatta, kuin taideniekan veistämä kipsikuva, luoden silmänsä lattiaan ja näpistellen punaista esiliinaansa.
Silloinpa rupesivat kosiomiehetkin virkansa toimitukseen ja alkoivat ladella kaikenlaista makeaa, jota kuunnellessa olisi vesi suuhun tullut kelle tahansa. — Tämä kaikki alkoi Helastakin tuntua hyvin mukasalle, ja se rupesi verta käyttämään paljon nopeammin hänen suonissaan. Sydän tykytti kiivaasti, posket hehkuivat purppuranpunaisina, että vähän ajan kuluttua olis luullut veren tekevän niistä itselleen tiensä vapaammalle kulkuväylälle.
Sellaisia mestaria ne kosiomiehet olivat. Ne älysivät puheessaan kosketella valloitettavan sydämmen arimpia kohtia, jotka tekivät valtavan vaikutuksen valloittajain eduksi… Koreasti se Helan sydän pamppaili. — Mitä tämä on? Mitä olis tehdä?… Jos olis mennä? — Nämä kysymykset ne vaikuttivat nyt kuumeen tavalla Helan aivoja.
Mutta siinä aprikoidessaan lensi hänen mieleensä salaman nopeudella pappilan "Elli ryökkinän" puheet … vapaudesta, naisen asemasta ja tehtävistä yhteiskunnan palveluksessa, sekä heidän sortotilastaan, etteivät edes omaa omaisuuttaankaan saa ominpäinsä hallita. Näistä mietteistä oli Helka myöskin kuullut "Elli ryökkinältä", vaan ei ensinkään ymmärtänyt. Häntä ei ollut kukaan sortanut, eikä hän liioin muita. Ilman kaikitta huolitta hän oli oppinut elämään tähän asti. Mutta nyt kun puhuttiin itsenäisestä emännästä ja talon hallinnosta, niin lensi hänen päähänsä ajatus: "siellähän minäkin saisin vapaamman alan, siellähän olisi minullakin valtaa sanoa ja tehdä mitä hyväksi näen, saisin itse hoitaa asioitani, en tarvitsisi ikuisesti olla vanhempieni holhottina… Niin, mutta Simo … hän olisi isänsä … no, mutta hän käypi kauppaa…" Hän alkoi ymmärtää "Elli ryökkinän" tarkoituksen. —