— "Kaksi pulloa samppanjaa" … huusi Huima… Ei siinä kauvan viipynyt, kun ne olivat pöydällä.
— "Anna sen hoikkakulkun vaan pulputtaa… Tässä on poika Tuutarista, jok'ei likkoi pelkää … hih! meidän pojat, sa … ankkaljaa vaan, niinkuin suuret herrat."
— "Johan sinä tässä lauluksi käyt panemaan" … sanoi Huima ja kaatoi Simon lasin täyteen, vaan omaansa ainoastaan pienen tilkan, kun hän ei ollut entistä juonut kaikkia pois. Niin hän teki alusta asti.
— "Sen sinä tiedätkin että tässä 'kolovassa' on vähän muutakin kuin"…
— "Kyllä näyttää olevan… Sinulla on hyvä laulunääni."
— "Onhan se .. e minulla."
— "Mikäs pojan on laulella, kun heliä on ääni. 'Nättiä likkoja valita, kun lavia on lääni' … kuulit sinä?"
— "Kuulin! kyllä välttää."
— "Niin! sen pitää välttää, minä luulen sen, että se välttää."
Kun Simo ja Huima olivat alkaneet juominkinsa, niin oli kohta heidän jälestään tullut samaan huoneesen eräs venäläisen herrasmiehen näköinen mies. Se kutsui pullon olutta ja rupesi istumaan pienen pöydän ääreen, vastapäätä sankariamme, Siinä hän istui ja ryyppi oluttaan ja kuunteli Simon ja Huiman tarinoita kauppahommistaan ja rahoistaan y.m. — Viimein meni vieras heidän luoksensa ja rupesi myöksentelemään heille suurta summaa sokeria. Hän sanoi itsellään olevan suuren sokurimakasiinin Pietarporin puolella ja sanoi myövänsä paljon halvemmalla, kuin muut kenkään. — Siinä kauvan aikaa tingittyään sopivat he Simon kanssa viimeinkin. Sata tynnöriä Simo osti ja antoi viisikymmentä ruplaa "satankkoa" jo myöjälle käteen. Kaupan synnyttyä alkoivat Huima ja venäläinen pyytää Simoa panemaan harjakaisia. — Eipä niitä nyt paljon tarvinnut tinkiäkään, kun hänellä jo oli entistä hyvästi yläkamarissa. Hän sanoi vaan: