— "Ei niitä nyt piisaa; pitää ostaa ajoissa, ennenkuin kovin kallistuvat."
— "No eikös se maantievars'lato ole vielä liikuttamatta?"
— "Vielä mitä! eihän siellä ole enään toki heinän karvaa" … sanoi
Helka matalalla äänellä, katsellen kuontaloansa.
— "Mitä! Eikö ole karvaakaan? Mihinkäs ne ovat sitte saaneet?"…
— "No, niistä elä nyt virka enään mitään… Ei se maksa enää ottaa puheeksi koko asiata."
— "No herranen aika … enhän minä ole vielä niistä puhunutkaan mitään, kun vasta kuulenkin koko asian."
— "No kyllä ne ihmiset ovat jo kylliksi soittaneet suutansa niiden heinien tautta."
— "Miten niille sitte kävi?"
— "No se oli nyt sellaista asiaa, että kun sinä läksit muuriaisen munan ostoon Huiman kanssa, niin ne heinät jäivät karheelleen. Sinä kun läksit sieltä nurmelta pois, min ne päiväläisen venkulat menivät muka heiniä kuivatessansa niittämään ahopellolle. Mutta siellä he venkuloivat siihen asti etteivät ennättäneet panna latoon koko heiniä. Sillä tilapuolella vähän satoi, ettei niitä latoon voinut sellaisenaan panna. He hylkäsivät ne kaikki karheelleen, ei ollut edes senverran älyä, että olisivat panneet saattoloille. He luulivat, että toisena päivänä saavat ne kuiviksi ja sitte panevat latoon, vaan sittepä kävikin satamaan ja satoi koko viikon vähän joka päivä, niin ettei heinille osannut tehdä mitään. Ne tulivat sitte semmoisiksi, ettei niitä olisi syönyt minkään eläin. Minä annoinkin vetää ne sitte mudan sekaan lujamaalle… Semmoinen konsti niille kävi. Sille ovat ihmisten koiratkin vedelleet leukojaan, juuri kuin meidän eläimet jäisivät kuolemaan yhden nurmen heinien tähden."
— "Mitäpäs sille taitaa… Eihän sitä vahingon veräjällä ole seisonutta… Ja mitäpäs se kehenkään koskee, vaikka jättäisimme kaikki niityt tekemättä ja ostaisimme heinät."