RINNUSTELIAIN (kumppaneillensa): Mennääs kohta pois; saatanako tuommoista voi kärsiä!
PALOVIINUS (samaten): Niin aina! Ei täällä kostuta.
VARONEN (samaten): No, no! Muistakaa lupaustanne.
VANHA KEKKULI: Missä herrojen hevoset ovat?
(Täll' aikaa menevät Rinnusteliain ja Paloviinus istumaan.)
VARONEN: Tulimme veneellä yli Päijänteen; ja kulkeissamme usein tämmöisten synkkä-sydänmaiden läpitse, kun on näilläkin seuduilla, olisi aivan vähän hevosesta apua. Sentähdenpä kannamme reppua seljässä. Me nuoret miehet emme tätä valita vaivaksi, muuta kun kuljemme vaan oikomatkoin maat metsät halki.
(Vanha Kekkuli tuo tupakkia pöydälle. Paloviinus katselee ympärillensä ja löytää huonon, ravistaneen piipun, jolla seuraavan puheen aikana poltetaan ehtimiseen kerrottain. Tätä katsoo Vanha Kekkuli välisti nurin silmin.)
LÖLLENFLYHTI: Kruunun käskystä kaiketi niin marssitte?
RINNUSTELIAIN (kiivaasti): Me olemme Helsingin opistolaisia.
LÖLLENFLYHTI: Kyllämaar sentään käskee näin outoja maita kulkea jalkaisin.