VARONEN: Santalaa ei, kukaties, enää tarvitakkaan; hän on tehnyt työnsä (riisuu harmaan viittansa). Tunnettekos vielä Varosta? Tässä hän on taas.
PALOVIINUS: Ja tunnetteko katteini Ylpiäsfelttiä? tässä hänkin on.
VANHA KEKKULI: No, mutta kurejakos ovat nämät kaikki olleetkin (Rinnusteliain näyttää puisia aseitansa). Oih! Kas kun olette kaikin juuri samat, joilta äsken pelkäsin pitkää nenää! Luulin sen jo välttäneeni, mutta — — Voi! liian kiiruusti päästin Sorvinkin tyttärieni kimppuun. Vai te se noita olittekin! Vaivanen hullukin on ja teitin kelkkaanne joutuu.
KIRJALIINI: Mutta, hyvä herra tuomari! ajatelkaas tyynemmin asiaa, niin huomaatte ettemme mitään pahaa ole teille tarkoittaneet. Tieten näette olevan hyvän, että silmänne ovat avatut oman lapsenne onnellisuutta tuntemaan. Ettekös taida ymmärtää, kuinka onneton tyttärenne olisi ijät päivänsä sen pahan ja petollisen Löllenflyhtin parissa, ja taas kuinka onnellinen von Sorvin kanssa, jota sydämmestänsä rakastaa, ja joka kaikella lailla ansaitsee rakastamista. Olkoon tietäjä kuka välinsä, niin ette mahda muuta kun kiittää häntä, sillä hän on kureilla johdattanut teitin oikealle mielelle, tietäen että se muuten olisi ollut mahdotonta.
VANHA KEKKULI (vähän aikaa ääneti oltuansa): Niin kyllä se onkin. Te olette kelpo lailla pettäneet ja pilkanneet minua, mutta parempaa en ole ansainnutkaan, — Hyvä kun tulitte te nuoret vanhaa hohko-päätä neuvomaan; minä otan opetuksenne hyväksi; sillä oman oppini olen monta kertaa nähnyt naurun alaiseksi. Käyköön sitten syteen taikka saveen. Juokaamme nuorten vekkulien malja.
(Juodaan).
YLIOPPILAAT: Hurraa, Kekkuleille!
VANHA KEKKULI: Jos tienne sopii, niin tulkaa Aatami von Sorvin ja tyttäreni häihin.
MIKKELI: Ai! kas silloin vasta saanen minäkin nuottiloni toimeen.
KIRJALIINI: Ei maar! Otas sinäkin hyvä neuvo ja lakkaa peräti laulu-kiihostasi, jota vaan nauretaan. Niin tulet sinäkin vasta järjelliseksi ihmiseksi.