"Tulkaa sitten", vastasi hän. "Kas tuossa, ottakaa nämä, saatatte niitä tarvita." Hän viskasi tukun setelejä käteeni (omiani pankista, kuten jälkeenpäin huomasin).
Saavuttuamme rantaan astuin koneellisesti veneeseen ja laitoin kaikki lähtökuntoon.
Silloin tarttui presidentti minua kädestä.
"Hyvästi, Jack Martin, ja hyvää onnea! Ehkäpä jonakuna päivänä tapaamme jälleen. Nykyhetkellä ei ole täällä tilaa meille molemmille. Kannatteko minulle kaunaa?"
"En, sir", lausuin. "Olette voittanut rehellisessä taistelussa."
Työnnettyäni aluksen vesille, lisäsi hän:
"Ilmoittakaa minulle, kun pääsette perille."
Nyökäytin äänetönnä päätäni.
"Hyvästi ja hyvää onnea!" toisti hän vielä.
Käänsin keulan ulapalle ja läksin yksinäiselle retkelleni yön helmaan.