Hän nauroi vastatessaan:
"Ah, huomaanpa neuvoni myöhäiseksi!"
En katsonut tarpeelliseksi ilmaista hänelle enempää. Menin senvuoksi donna Antonian luo, joka istui hiukan nyreissään äskeisen mielenpurkauksensa jälkeen. Istuuduin hänen viereensä ja sanoin:
"Enhän liene teitä loukannut?"
"Ettehän te välittäisi, vaikka olisittekin", vastasi tyttö moittivin, vaan ei epäystävällisin katsein. "Jos olisi kysymyksessä signorina —"
Kohteliaisuuden hyväksi uhraan paljon, joten keskeytin:
"Rutto periköön koko signorinan!"
"Jos uskoisin puhuvanne sydämestänne", sanoi donna Antonia, "saattaisin auttaa teitä."
"Tarvitsenko apua?" kysyin.
"Tarvitsette", vakuutti hän.