Hän avasi oveni ja astui joutuisasti sisään. Nähdessään everstin käsitti hän tilanteen ja virkkoi tälle herrasmiehelle:
"Oletteko kertonut hänelle?"
"Juuri äsken, signorina", vastasi tämä.
Minulla ei riittänyt tarmoa tervehtiäkseni tulijaa, joten hän istuutui kehoittamatta ja riisui hansikkaansa — ei everstin tapaan veltosti, vaan voimakkain, taisteluvalmiin elein.
Vihdoin lausuin vakaumuksella:
"Hän on ihmeellinen mies. Miten pääsitte asian perille, eversti?"
"Kutsuin Johnny Carrin päivälliselle ja juotin hänet humalaan", vastasi sotaherra.
"Ette tarkoita, että hän luotti Johnny Carriin?"
"Se on kyllä ihmeellistä", sanoi eversti. "Eipä sitä niin kokeneesta miehestä luulisi. Hänen olisi pitänyt tietää, että Johnny on aasi. Arvattavasti hänellä ei ollut ketään muutakaan apurikseen."
"Hän tiesi", huomautti signorina, "että täällä jokainen muu pettäisi hänet, mutta että Johnny ei sitä ainakaan tahallaan tekisi. Presidentti piti kykyjänne liian vähäisinä, eversti."