"Etuhuoneessa?" uskalsin letkauttaa, ajatellessani Aureatan sotavoimien lukumäärää.
"Kuulkaahan, Martin", ärähti hän, "jos yhdytte juoneen, niin säästäkää leikkipuheenne."
"Älkää riitaantuko, hyvät herrat", sanoi signorina. "Siten vain menee aikaa hukkaan. Selittäkää hänelle suunnitelma, eversti, sillaikaa kun minä vilvoittelen."
Ymmärtäen neuvon viisaaksi lausuin:
"Pyydän anteeksi, eversti. Mutta eikö tuo presidentin temppu saisi kannatusta armeijalta? Jos hän jättää velan silleen, kykenee hän suorittamaan upseerien ja miesten palkat."
"Aivan", myönsi hän. "Sentähden täytyykin meidän saada temmatuksi heidät mukaan, ennenkuin se asian puoli valkenee heille. He suorastaan näkevät nälkää, ja kymmenestä dollarista mieheen olisivat he valmiit huutamaan vaikka itse paholaisen presidentiksi. Onko teillä ollenkaan rahoja, Martin?"
"On hiukan", vastasin.
"Kuinka paljon?"
"Kymmenentuhatta; säilytin niitä korkojen maksamiseen."
"No, nyt ette niitä tarvitse."