"Ostettava raukka!" huudahti hän. "Enhän suudellut sinua?"
"Et", vastasin minä. "Mutta lupasit suudella heti kun suostun."
"Kas sinua vain, Jack", sanoi hän. Mutta hän menikin avaamaan oven ja huusi McGregorille: "Mr. Martin on valmis suostumaan, ja ehdotuksenne mukaan hän tulee päivällisille tän'iltana puhelemaan yksityisseikoista. Me aiomme kaikin luoda onnemme, mr. Jones", hän jatkoi odottamatta mitään vastausta epäsuoraan kutsuunsa, "ja kun olemme päässeet menestymään, pidämme huolta teistäkin ja mrs. Jonesista."
Kuulin Jonesin katkonaisesti mutisevan jotakin kiitollisuudestaan, sillä mies-parka oli yhtä pihkaantunut signorinaan kuin me muutkin, ja sitten jäin yksin omiin mietteisiini. Nämä eivät olleet niin synkkiä kuin lukija ehkä edellyttäisi. Tosin asetin pääni paulaan, ja jos presidentti koskaan saisi köydenpään käsiinsä, uskoin hänen kyllä vetävän sen kireälle. Mutta samalla olin korviani myöten sekä rakastunut että velkaantunut, ja suunnitelma tuntui suovan parhaan mahdollisuuden lemmenhaaveeni toteuttamiselle sekä ainoan tilaisuuden rahallisen ahdinkoni selviytymiselle.
Nuorelle miehelle ei lemmetön elämä ole suurenarvoinen; minkään ikäiselle miehelle ei rahaton elämä mielestäni merkitse paljoa, ja sitä arvottomammaksi se käy silloin kun häntä vaaditaan tilille rahoista, joita hänellä ei ole.
Siksipä antauduin ripein mielin suurimpaan uhkapeliini, pitäen henkeni asettamista panokseksi olosuhteisiin nähden järkevästi uskallettuna. Mielihyvääni siinä puuhassa samensi vain MrcGregorin pakollinen kumppanuus. Sitähän ei voinut auttaa; mutta tiesin hyvin, että hän ei pitänyt minusta juuri enempää kuin minä hänestä, ja kuvittelin jo hieman mielessäni, mitä kahnausta luultavasti syntyisi uuden presidentin ja hänen rahaministerinsä välillä, jos suunnitelmamme menestyisivät. Lohduttavaa oli kuitenkin tietää, että signorina vihasi häntä ja kaikista merkeistä päättäen rakasti minua. Nojauduin siis taaksepäin tuolillani, ja vihellellen vapauden hymniä loihdin eteeni tenhottareni kuvan, kunnes oli aika mennä puolipäivälliselle, sillä vatsan vaatimuksia eivät salaliittolaisetkaan saa lyödä laimin.
SEITSEMÄS LUKU.
Miina lasketaan.
Aamukohtaus oli omistettu periaatteille ja innostuksen herättämiselle; illalla ryhtyivät salaliittolaiset jo yksityiskohtien harkintaan. Meillä oli pitkä ja vakava neuvottelu signorinan luona. Mrs. Carringtonia oli neuvottu saamaan päänkivistystä päivällisen jälkeen, joten hän poistui levolle. Kello kymmenestä yhteen istuimme kolmisin hautoen juoniamme. Tuloksena oli varsin sievä suunnitelma, pääpiirteiltään seuraava:
Nyt oli tiistai. Perjantain vastaisena yönä piti everstin ottaa johdettavakseen kaksikymmentä päättäväistä roistoa (eli pontevaa isänmaanystävää), sitä ennen kiinnitettyhän heidät kokonaan käskettävikseen, lahjoittamalla heille kerrassaan viisikymmentä dollaria mieheen. Tällä voimalla hänen tuli yllättää Kultainen talo, vangita presidentti ja anastaa kaikki talossa tavattavat rahat ja arvopaperit. Ketään ei surmattaisi, mikäli se oli vältettävissä, mutta mikään hentomiehsyyskään ei saanut tulla kysymykseen. McGregor piti varmimpana heti poistaa presidentti tieltä, mutta minä vastustin jyrkästi sitä ehdotusta, ja hän mukautui havaitessaan signorinankin taipumattomaksi samalla puolella.