"Oliko mr. Carrilla hevonen?"
"Ei, sir; hän läksi jalkasin."
"Mutta hänellä on talossaan hevosia?"
"Ei, sir, eversti on ne kaikki lainannut?
"Miksi luulette hänen menneen sinne?"
"Hän ei ole voinut tulla maantietä pitkin Whittinghamiin, sir, sillä se on vartioittu."
Vieläkin oli mahdollisuus. Everstin kartanosta oli poikkimaitse kymmenen penikulmaa Johnnyn tilalle ja täältä kuusi kaupunkiin. Mies arvasi ajatukseni.
"Hän ei voi kävellä nopeasti, sir; häntä on haavoitettu sääreen. Jos hän menee ensiksi kotiinsa, niinkuin on selväkin seikka, koska hän ei tiedä hevostensa olevan poissa, ei hän voi mitenkään ehtiä tänne ennenkuin aikaisintaan yhdeltätoista."
"Miten hän haavoittui?" kysyin. "Kertokaa lyhyeen, mitä eversti on hänelle tehnyt."
"Kyllä, sir. Eversti sanoi meille, että mr. Carr oli pidätettävä yön yli maatilalla; ei saanut poistua elävänä, hän sanoi. Eiliseen asti oli kaikki käynyt hyvin ja sievästi. Mr. Carr oli huonossa voinnissa ja everstin lääkeannokset eivät tuntuneet tuottavan hänelle lievennystä, — päin vastoin. Mutta eilen iltapäivällä hän yltyi vikuroimaan, — tahtoi lähteä matkaansa kaikin mokomin, sairaana tai terveenä! Hän siis nousi vuoteeltaan ja pukeutui. Olimme ottaneet häneltä kaikki aseet, sir, ja kun hän saapui alas vaatteissaan ja pyysi hevostaan, ilmoitimme hänelle, että hänen ei sopinut lähteä. No, hän sanoi siihen vain; 'Pois tieltä, kuuletteko!' ja niin hän alkoi astella eteisen ovelle. En tahdo kieltää, sir, että jouduimme jokseenkin ymmälle. Emme halunneet ampua häntä siihen seisaalleen, ja uskonpa, että olisimme antaneet hänen mennä; mutta juuri kun hän oli astumassa ulos, tuli eversti vastaan. 'Hei, mitä nyt, Johnny?' sanoi hän. — 'Teillä on joku pirun juoni hankkeissa', sanoi mr. Carr. 'Luulen teidän sekoittaneen minulle häijyjä rohtoja. Pois tieltä, McGregor, taikka isken kallonne mäsäksi!'