"Jälleen kääntyessäni näin presidentin aivan tyynenä seisovan ikkunan luona. Hänet havaitessaan eversti kohotti revolverinsa ja sanoi:
"'Antaudutteko, kenraali Whittingham? Meitä on kaksitoista yhtä vastaan.'
"Nämä sanat kuullessaan jokainen mies tähtäsi presidenttiin. Tämä seisoi kasvot käännettyinä noita kahtatoista revolveria kohti, oman aseensa riippuessa veltosti hänen vasemmassa kädessään. Sitten hän hymyillen virkkoi hiukan katkerasti:
"'Sankarityöt eivät kuulu minun alaani. Otaksun tämän olevan kansalliskapinaa — olette toisin sanoen lahjoneet mieheni, murhanneet parhaan ystäväni ja panneet viekoitteluillaan minua kiehtomaan tuon —'
"En kestänyt kuulla sanaa, joka oli kirpoamassa hänen huuliltaan; nyyhkyttäen viskausin sohvalle ja kätkin kasvoni.
"'No, älkäämme käyttäkö ankaria nimityksiä', jatkoi hän leppeämmin.
'Olemme kaikki sellaisia, miksi Jumala on meidät luonut. Minä
antaudun.' Ja viskaten pois aseensa hän kysyi: 'Oletteko ottaneet
Carrin ihan hengiltä?'
"'En tiedä', vastasi eversti selvästi ilmaisten, ettei hän välittänytkään.
"'Te itse kai ammuitte?'
"Eversti nyökkäsi.
"Presidentti haukotteli ja katsahti kelloonsa.