Tohtori viisaasti vältti puuttumasta tähän asiaan, tyytyen ilmoittamaan, että Johnny ei ollut hengetön. Päinvastoin hän oli toipumassa.
"Mutta", jatkoi lääkäri, "hän tarvitsee hiljaisuutta, ja haluaisin viedä hänet pois tästä hälinästä omaan kotiini. Tosinhan täällä nykyisin on hyvinkin rauhallista, mutta —"
Eversti keskeytti:
"Antaako hän kunniasanansa, että hän ei pakene?"
"Hyvä herra eversti", lausui lääkäri, "mies ei voisi liikahtaa, vaikka henkeä uhattaisiin — ja tällä hetkellä hän on sikeässä unessa."
"Täytyneehän teidän herättää hänet siirtoa varten", huomautti eversti. "Mutta viekää vain. Ilmoittakaa minulle, kun hän on kylliksi toipunut voidakseni häntä puhutella. Sillaikaa olette vastuussa hänen käyttäytymisestään."
"Kernaasti vastaan mr. Carrista", vakuutti tohtori.
"Hyvä on; ottakaa hänet ja lähtekää. Nyt Whittinghamin pakeille!"
"Eikö olisi parasta etsiä rahat ensin?" huomautin minä.
"Hiiteen rahat!" murahti eversti. "Mutta haukata sentään täytyykin ensin hiukan. En ole maistanut palaakaan kahteentoista tuntiin."