»Mieltäni pahoittaa, ettei teidän ole sallittu elää kyllin kauan nähdäksenne minut siinä killumassa», vastasin.
»Osoittaako teidän majesteettinne minulle sen suuren kunnian, että etsitte riitaa minun kanssani?»
»Sen tekisin, jos olisitte paria vuotta vanhempi. — Kuinka vankinne voi nykyään?» kysyin sitten.
»Kuningas…»
»Teidän vankinne, sanoin.»
»Ah, unohdin äskeisen toivomuksenne, teidän majesteettinne. No niin — hän elää.»
Hän nousi pystyyn; minä tein samoin. Sitten hän hymyili ja sanoi:
»Entä se kaunis prinsessa — kuinka hän voi? Uskallanpa panna vetoa, että seuraavasta Elphbergistä tulee tarpeeksi punainen, vaikka mustaa Mikkoa sanottaisiinkin sen isäksi.»
Minä hypähdin hänen eteensä ja puin nyrkkiä hänen nenänsä edessä. Hän ei hievahtanutkaan, vaan irvisteli hävyttömän julkeasti minulle.
»Menkää tiehenne, niin kauan kuin pääsette täältä ehjin nahoin!» mutisin hammasteni välistä.