Nuori mies katsahti minuun anteeksipyytelevästi; hänen hienotunteisuuttaan olisi ankara kälynikin ihaillut. Rauhoittaakseni häntä huomautin hymyillen:
»Näyttääpä siltä, että se tarina on täälläkin päin yhtä tuttu kuin meillä kotona.»
»Tuttuko!» puuskahti eversti. »Jos viivytte täällä pitemmän aikaa, niin ei koko Ruritaniassa totisesti ole miestä, joka sitä epäilisi — eikä muuten naistakaan, hitto vie!»
Minua rupesi vähän kammottamaan. Jos olisin edeltäpäin tiennyt, kuinka ilmiantavaa sukutaulua kuljetin kerallani punaiselta paistavassa päässäni, niin olisin arvellut kahdestikin, ennenkuin tulin Ruritaniaan. Mutta täällä sitä nyt oltiin, eikä siitä mihinkään päässyt.
Samassa kuului takaamme metsästä heleä ääni.
»Fritz, Fritz, missä sinä miilusteletkaan, hyvä mies?»
Tarlenheim hätkähti ja sanoi sukkelasti: »Se on kuningas!»
Vanha Sapt nauroi jälleen.
Sitten hypähti puitten takaa esiin nuori mies. Hänet nähdessäni en voinut pidättää hämmästyksen huudahdusta; ja kun hän näki minut, peräytyi hänkin ällistyneenä takaperin. Kun jätti huomioonottamatta minun partani ja hänen itsetietoisen arvokkuutensa, jonka hänen korkea asemansa hänelle antoi, ja lisäsi hänen mittaansa kenties vielä puoli tuumaa, niin olisi Ruritanian kuningas voinut aivan hyvin olla Rudolf Rassendyll ja minä puolestani olisin voinut olla Ruritanian Rudolf.
Me seisoimme hetkisen aivan liikkumattomina ja katselimme toisiamme. Sitten minä paljastin pääni ja kumarsin syvään. Kuningas sai jälleen puhekykynsä ja kysyi hämillään: