»Toivon kaikesta sydämestäni, etteivät ne ainakaan löytäisi kuningasta», sanoi Fritz hermostuneena, ja tällä kertaa sai Sapt kohauttaa hartioitaan.
Juna kulki aika nopeasti, ja kun puoli kymmenen aikaan katsahdin ulos akkunasta, näin suuren kaupungin tornien ja päätyjen nousevan näkyviin taivaanrannalta.
»Kas tuolla on pääkaupunkimme, herra kuninkaani», sanoi ukko Sapt, kumartui minua kohti ja laski sormensa valtimolleni. »Se lyö vähän liian nopeasti», hän murahti.
»En olekaan kivestä!» kivahdin.
»Kyllä te kelpaatte», sanoi hän nyökäten. »Mutta Fritzillä voi sanoa olevan kuumetta. Tyhjentäkää pullonne, Fritz!»
Fritz teki työtä käskettyä.
»Me tulemme perille tuntia liian aikaisin», sanoi Sapt. »Meidän on lähetettävä sana palatsiin, että kuningas on jo saapunut. Asemalla tuskin kukaan tietää vielä olla meitä vastassa. Odotellessa…»
»Odotellessa», keskeytin hänet, »menee kuningas hirteen, jollei saa aamukahvia.»
Vanha Sapt nauroi ja ojensi minulle kätensä.
»Siinä puhui oikea Elphberg», hän sanoi. Sitten hän vaikeni, silmäsi hetken minua kasvoihin ja virkkoi levollisesti: »Suokoon Jumala, että illalla olisimme vielä hengissä!»