»Kuulkaa tarkoin, mitä sanon», jatkoi Sapt. »Jos tämän huoneen ovi avataan sillä aikaa kuin minä olen poissa, niin te ette ole enää hengissä, jotta voisitte ilmoittaa minulle avaajan — muistakaa se!»
»En luule enää tarvitsevani koulumestaria, herra eversti», tokaisi
Fritz hiukan kopeasti.
»Kääriytykää te tähän isoon vaippaan», sanoi Sapt minulle, »ja painakaa tämä hattu syvään silmillenne. Minä lähden ratsastamaan lähettiupseerini — s.o. teidän — kanssanne vielä tänä iltana metsästyslinnaan.»
»Malttakaas, taitaa olla eräs este», huomautin. »Tuskinpa lienee täällä hevosta, joka jaksaa kantaa minun ruhoani niin pitkän matkan.»
»On vainenkin, ja on kaksikin — toinen täällä ja toinen metsästyslinnan tallissa. Oletteko jo valmis?»
»Olen maar», vastasin.
Fritz ojensi minulle kätensä.
»Kaikkien mahdollisuuksien varalta…» hän sopersi; ja me puristimme sydämmellisesti toistemme käsiä.
»Ah, te tunteelliset sielut!» murahti Sapt. »No, joutukaahan!»
Hän kävi pienelle salaovelle. »Vanhan kuninkaan aikana tunsin hyvin tämän tien», hän virkkoi.