"K. Herra… Pieni jalka…"
Tai hän asteli huoneessa ja pysähtyi sattumalta vierashuoneen seinällä riippuvan valokuvan eteen, joka oli otettu seitsemän vuotta sitten, heti häiden jälkeen, ja katseli sitä kauan. Se oli perhekuva: appi, anoppi, hänen vaimonsa Olga Dmitrijevna kaksikymmenvuotiaana ja hän itse nuorena, onnellisena aviomiehenä. Appi — sileäksi ajeltu, pönäkkä, viekas ja rahanahne salaneuvos; anoppi, lihava nainen, jolla on alhaiset ja petomaiset piirteet kuin hillerillä ja joka järjettömästi rakastaa tytärtään ja auttaa häntä kaikessa; jos tämä vaikka kuristaisi miehensä, ei äiti sanoisi hänelle nuhteen sanaakaan, vaan kätkisi hänet liepeisiinsä. Olga Dmitrijevnankin kasvonpiirteet ovat alhaiset ja petomaiset, mutta paljoa ilmehikkäämmät ja rohkeammat kuin äidin; hän ei ole enää hilleri, vaan isompi peto! Mutta Nikolai Jevgrafitsh itse näyttää valokuvassa yksinkertaiselta, hyväntahtoiselta mieheltä; hyvänsuopa seminaarilaishymy levitteleikse hänen kasvoillaan, joista päättäen hän viattomuudessaan uskoo, että tuo rosvojoukko, johon kohtalo on hänet sattumalta sysännyt, antaa hänelle sekä onnea että runoutta, vieläpä kaikkea sitä, mitä hän on haaveillut laulaessaan ylioppilaana: "Ken ei rakasta, tuhoaa elämän nuoren…"
Ja taas hän epätoivoisena ihmetteli itsekseen, kuinka hän, maalaispapin poika, kasvatukseltaan hengellinen seminaristi, yksinkertainen ja suora mies, on voinut näin auttamattomasti antautua tuon mitättömän, valheellisen, kehnon, alhaisen, luonteeltaan hänelle perin oudon olennon valtaan.
Kun hän kello yksitoista puki takin ylleen ajaakseen sairaalaan, astui sisäkkö työhuoneeseen.
— Mitä tahdotte? kysyi tohtori.
— Rouva on noussut ja pyytää niitä kahtakymmentäviittä ruplaa, jotka olette luvannut hänelle.
"ANNA" KAULASSA
I.
Vihkimisen jälkeen ei ollut edes kevyttäkään ateriaa; nuoret joivat maljansa, pukeutuivat matkalle ja ajoivat rautatieasemalle. Iloisen hääjuhlan ja illallisten, musiikin ja tanssin sijaan oli pyhiinvaellusmatka kahdensadan virstan päähän. Useat hyväksyivät tämän sanoen, että Modest Alekseitsh on jo vanhanpuoleinen ja huomattavassa asemassa oleva mies ja että iloiset häät saattaisivat näyttää hyvinkin sopimattomilta; sitäpaitsi olisi hyvin ikävä kuulla tanssimusiikkia, kun viisikymmenkaksivuotias virkamies nai nuoren neitosen, joka vastikään on täyttänyt kahdeksantoista. Puhuttiin myöskin, että Modest Alekseitsh periaatteen miehenä ryhtyi hommaamaan tätä matkaa luostariin oikeastaan sitä varten, jotta hänen nuori vaimonsa ymmärtäisi, että hän avioliitossakin asettaa uskonnon ja siveyden ensi sijalle.
Nuoria saatettiin. Joukko virkaveljiä ja sukulaisia seisoi malja kädessä odottaen junan lähtöä huutaakseen hurraata, ja Pjotr Leontitsh, morsiamen isä, päässä silinterihattu ja yllään pitkä virkanuttu, kurottautui jo hieman juopuneena ja hyvin kalpeana malja kädessä vaunun ikkunaa kohti ja sanoi rukoilevasti: