— Vai niin! virkkoi hän ja pani päärynän entiselle paikalle. Mutta kun oli hieman noloa poistua tarjoilupöydän luota ostamatta mitään, hän pyysi seltterivettä ja joi yksin koko pullon, että kyyneleitä kohosi silmiin; Anja vihasi häntä silloin.
Tai hän sävähdettyään punaiseksi virkahti hätäisesti vaimolleen:
— Tervehdi tuota vanhaa rouvaa!
— Mutta minä en tunne häntä.
— Yhdentekevää. Hän on rahatoimikamarin päällikön rouva! Tervehdi, sanon sinulle! murahti Modest Alekseitsh itsepäisesti. Ei sinun kaulasi siitä katkea.
Anja tervehti eikä hänen kaulansa katkennutkaan, mutta kovin kiusallista se vain oli. Hän teki kaikki, mitä hänen miehensä tahtoi, ja kiukutteli itselleen siitä, että mies oli pettänyt hänet pahanpäiväisesti kuin minkäkin hölmön. Anja oli mennyt naimisiin yksinomaan rahojen tähden; mutta nyt hänellä olikin vielä vähemmän rahoja kuin ennen. Isä antoi aina, vaikkapa vain kaksikymmenkopeekkaisen, mutta nyt — ei edes kopeekkaa! Hän ei voinut ottaa salaa tai pyytää, sillä hän pelkäsi miestään, että vapisi. Hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi jo kauan sitten tuntenut sielussaan kammoa tätä miestä kohtaan. Kymnaasin rehtori oli hänen lapsuudessaan ollut kuin uhkaava, kauhea voima, joka ukkospilven tai veturin tavoin oli syöksynyt päin valmiina murskaamaan, mitä eteen sattui, ja toinen tuollainen voima, josta kotona oli aina puhuttu ja jota oli syystä tai toisesta aina pelätty, oli hänen ylhäisyytensä. Sitäpaitsi oli vielä kymmenkunta pienempää voimaa, nimittäin ankarat, järkähtämättömät kymnaasin opettajat ajeltuine viiksineen, ja nyt vihdoin Modest Alekseitsh, periaatteen mies, joka kasvoiltaankin oli rehtorin näköinen. Ja Anjan mielikuvituksessa kaikki nämä voimat sulautuivat yhteen ja ahdistivat suuren, peloittavan jääkarhun hahmossa heikkoja ja syyllisiä, sellaisia kuin hänen isänsä. Eikä hän uskaltanut vastustaa, vaan hymyili väkinäisesti ja ilmaisi teeskenneltyä tyytyväisyyttä, kun häntä raa'asti hyväiltiin ja häväistiin syleilyillä, jotka häntä kauhistuttivat.
Vain kerran Pjort Leontitsh oli rohjennut pyytää vävyltään kahtakymmentäviittä ruplaa lainaksi maksaakseen jonkin hyvin vastenmielisen velan. Mutta millaisen tuskan ja vaivan takana se olikaan!
— Hyvä on, lainaan teille, sanoi Modest Alekseitsh tovin mietittyään, mutta sanon jo edeltäpäin, että enempää en auta teitä, jollette lakkaa juopottelemasta. Valtion virkamiehelle on sellainen heikkous häpeällistä. En malta tässä olla teille huomauttamatta sitä yleisesti tunnettua tosiasiaa, että juomahimo on vienyt perikatoon monta kyvykästä miestä, kun he sitävastoin tästä paheesta kieltäytymällä olisivat aikaa voittaen voineet kohota hyvinkin huomattavaan asemaan.
Ja sitten seurasi pitkiä selityksiä: "sen mukaan kuin"… "siltä kannalta katsoen"… "yllä olevan perusteella", mutta Pjotr Leontitsh parka kärsi alennustilastaan ja tunsi kovaa halua saada juopotella.
Ja poikien, jotka tulivat Anjan luo vieraisiin, jalassa tavallisesti rikkinäiset saappaat ja yllään kulunut puku, täytyi myöskin kuunnella ohjesääntöjä.