SONJA. Mikä teillä on?
ASTROV. Niin… Suuren paaston aikana kuoli luonani eräs sairas kloroformeerattaessa.
SONJA. On aika jo unohtaa se. (Paussi). Sanokaa minulle, Mihail Lvovitsh… Jos minulla olisi ystävätär tahi nuorempi sisar, ja jos te saisitte tietää, että hän… no sanokaamme, rakastaa teitä, niin mitenkä te menettelisitte siinä tapauksessa?
ASTROV (Kohauttaa olkapäitään). En tiedä. Luultavasti en mitenkään… Antaisin hänelle viittauksen, etten voi häntä rakastaa… sitäpaitsi en vaivaa päätäni sellaisella. Olkoon kuinka tahansa, mutta jos aion lähteä, niin jo on aika. Hyvästi, kultaseni, muuten emme pääse loppuun vielä aamun valjetessa (Puristaa kättä). Menen vierashuoneen läpi, jos sallitte, mutta pelkään, että enonne pidättää minut.
(Menee).
SONJA (Yksin). Hän ei sanonut minulle mitään… Hänen sielunsa ja sydämensä ovat minulle vielä kokonaan suljetut, mutta miksi tunnen itseni niin onnelliseksi? (Hymyilee onnesta). Sanoin hänelle: te olette kaunis mies ja jalosydäminen, teillä on niin pehmeä ääni… Eikö se ollut sopivaa? Hänen äänensä värähtelee ja soi kuin hyväily… tuntuu kuin olisi hän vielä luonani. Ja kun puhuin hänelle nuoremmasta sisarestani, niin hän ei ymmärtänyt minua… (Katkoen tuskissaan käsiänsä). Kauheata, etten ole kaunis! Kauheata! Tiedän etten ole kaunis, tiedän, tiedän… Viime sunnuntaina kuulin, kuinka ihmiset kirkosta tullessaan puhuivat minusta, ja eräskin nainen sanoi: hän on hyväsydäminen ja jalomielinen, mutta sääli, että hän on ruma… Ruma…
(Helena Andrejevna tulee).
HELENA ANDREJEVNA (Avaa ikkunan). Ukkonen on ohitse. Miten suloinen ilma. (Paussi). Missä on tohtori?
SONJA. Hän läksi jo.
(Paussi).