Palattuaan ensimäisen pääsiäispäivän illalla vieraista kotiin otti todellinen valtioneuvos Navagin eteisestä paperin, johon juhlatervehdyksellä käyneet olivat kirjottaneet nimensä, ja astui virkahuoneeseensa. Muutettuaan vaatteensa ja juotuaan lasillisen seltterivettä, hän asettui mitä mukavimmin leposohvaan ja alkoi lukea nimikirjotuksia paperista. Kun hänen katseensa oli siirtynyt keskelle paperia, hän säpsähti, huudahti kummastuneena ja näpähytti sormellaan samalla kun ihmettelyn ilme nousi hänen kasvoilleen.
— Taas! — sanoi hän lyöden kädellään polveensa. — Tämä on ihmeellistä! Taas on tuo, piru ties kuka hän on, tuo Fedjukow kirjottanut nimensä! Taas!
Monien nimien joukossa oli paperilla myös erään Fedjukowin nimikirjotus. Mikä lintu tämä Fedjukow mahtoi olla, — sitä ei Navagin laisinkaan tiennyt. Hän palautti mieleensä kaikki tuttavansa, sukulaisensa ja alamaisensa, muisteli kaukaista menneisyyttään, mutta ei muistanut sittenkään nimeä, joka olisi edes "Fedjukowin" kaltainen. Kaikkein kummallisinta oli tässä kuitenkin se, että tämä tuntematon Fedjukow oli jo kolmentoista vuoden kuluessa säännöllisesti jouluna ja pääsiäisenä kirjottanut nimensä. Kuka ja mistä hän on, sitä ei Navagin, ei hänen vaimonsa eikä ovenvartijakaan tienneet.
— Ihmeellistä! — huudahti Navagin harpatessaan pitkin virkahuoneensa lattiaa. — Kummallista ja käsittämätöntä! Salaperäinen asia! Kutsukaa ovenvartija tänne! — huusi hän. — Ihme ja kumma! Mutta minun täytyy saada selville kuka hän on! Kuulehan, Grigorij, — kääntyi hän ovenvartijan puoleen, joka juuri astui sisään, — taas on tuo Fedjukow kirjottanut nimensä vieraissa kävijäin luetteloon. Näitkö sinä hänet?
— En.
— Mitä sanot? Onhan hän kirjottanut nimensä paperille! Hän on siis ollut eteisessä. Onhan!
— Ei ole ollut.
— Kuinka hän olisi voinut kirjottaa nimensä jollei ole ollut?
— En tiedä.
— Kuka sen tietää sitten? Olet tainnut torkkua eteisessä! Koetappas muistella, ehkä on joku tuntematon käynyt täällä. Ajattele tarkoin!