RAUHALA. Jumalani! Millainen nainen! En ole koskaan eläessäni nähnyt edes tuon tapaustakaan! Olen hukassa! Jouduin satimeen kuin hiiri!
PAPPINEN. Menkää pois, tai minä ammun!
RAUHALA. Ampukaa! Te ette voi käsittää, kuinka suloista olisi kuolla noiden ihmeellisten silmäin katsoessa ja sen revolverin kautta, joka on tuossa pienessä pehmosessa kätösessä… Olen tullut hulluksi! Mutta ajatelkaa ja päättäkää heti, sillä jos minä nyt lähden täältä, niin, ei koskaan enää tavata! Päättäkää… Olen kunnon mies; minulla on kymmenen tuhannen vuotuiset tulot… voin ampua vaikka pennin rahaan, joka on heitetty ilmaan… minulla on mainioita hevosia. Tahdotteko tulla vaimokseni?
PAPPINEN (Kiihottuneena heiluttaa revolveria). Taisteluun! Ampukaamme!
RAUHALA. Olen hullu… on ymmärrä mitään (Huutaa). Mies, hoi, tuo vettä!
PAPPINEN (Huutaa). Taisteluun!
RAUHALA. Olen tullut hulluksi, rakastunut kuin poikanulikka. (Tarttuu vahvasti rva Pappisen käteen; rouva huutaa kivusta). Minä rakastan teitä! (Polvillaan). Rakastan hurjemmin kuin koskaan! Kaksitoista naista olen hyljännyt, yhdeksän on hyljännyt minut, mutta yhtäkään heistä en ole rakastanut kuten teitä. Nyt minä olen sekä hapan kuin sitrona että makea kuin siirappi ja mieleni käy kuin taikina… olen tässä polvillani kuin narri ja rukoilen kättänne omakseni… Mutta mikä häpeä! Viiteen vuoteen en ole rakastunut. Vannoin valallani, etten sitä koskaan tekisikään ja nyt yht'äkkiä kävin kuin kärpänen tervaan! Pyydän kättänne! Jaa tai ei! Ettekö tahdo? Olkoon sitten niin! (Nousee ja menee nopeasti ovea kohti).
PAPPINEN. Odottakaahan…
RAUHALA (Pysähtyen).
PAPPINEN. Ei mitään, menkää pois… mutta… odottakaa… Ei, ei, menkää vaan! Minä vihaan teitä! Ei… Älkää menkö! Ah, jospa tietäisitte, kuinka minä olen paha! (Heittää revolverin pöydälle). Sormeni ovat aivan turvoksissa tuosta roskasta. (Repii rikki nenäliinansa kiukussaan). Mitä te siinä töllistelette? Menkää matkoihinne!