— Mitäs se tuomari kävi täällä? — kysyi mies.
— Kävi sanomassa, että Kljausow on löydetty. Ja ajatteles, hänet löydettiin toisen vaimon luota!
— Oh, Mark Iwanitsh, Mark Iwanitsh! — huokasi pristavi kohottaen katseensa ylös. — Enkös minä sanonut sinulle, ettei renttuilemisesta hyvää koidu! Sain sanoa, mutta et totellut.
YKSI MONISTA.
Tuntia ennen junan lähtöä astuu perheenisä, jonka joukko asuu kesähuvilassa, erään ystävänsä huoneeseen ja puolinääntyneenä retkahtaa sohvalle. Hänellä on kantamuksena suuri lasivarjostin lamppua varten, lasten leikki-polkupörä ja pieni ruumisarkku.
— Voi, velikultani, — läähättää hän silmät päässä äimöttäen kuin mielipuolella. — Kuule rakas ystävä, kuule taivaan nimessä… lainaa mulle huomiseksi revolveri, ole niin laupias!
— Mitä sinä sillä teet?
— Tarvitsen… Oh, Jumalani! Anna vettä sukkelaan! Tarvitsen sen, yöllä on ajettava pimeän metsän halki, ja ken tietää, mitä siellä… Lainaa, veli, ole armollinen!
Ystävä katsoo perheenisän kalpeisiin, kärsiviin kasvoihin, hänen hikiselle otsalleen ja tajuttomiin silmiin.
— Valehtelet, Iwan Iwanitsh! — sanoo hän. Senkö pimeä metsä siellä on? Jotain on ehkä pälkähtänyt päähäsi! Näkeehän sen jo naamastasi, että paha on mielessä. Mikä sinun on! Mitä tuolla ruumisarkulla teet? Kuule, kääntääkö mieltäsi?