— Kaikki suojeluspyhimykset… oikeauskoiset veljet… Rjäsanin läänistä, Saraiskin pitäjää… Kaksi poikaa oli… itse savensotkijana… Nyt se samainen mies sanoo seitsemän ruplaa, sanoo, saat… Susi sinut syököön…
— Mistä olet kotoisin? — kysyy kirjuri.
— Seitsemän ruplaa, sanoo… Susi sinut seitsemästä syököön…
— Tuolleen se purmentaa eikä itsekään tiedä, mitä mäihkii, — huutaa työnjohtaja Anisim vyötäreitä myöten märkänä ja touhuissaan äskeisen tapahtuman johdosta. — Anna kun minä selitän koko jutun Jegor Makaritsh! Älkäähän rähiskö siellä! Se oli sillä tavalla, että tämä tuli Kurnewista… Kuuletteko, olkaa ääneti! Niin, tämä tuli Kurnewista ja mikä häntä lie riivannutkin! Vesi oli eilen sateesta noussut kokonaisen kyynärän… Ja eihän sillä humalaisella ole järkeä muilta kysellä, vaan otti ja meni hyötähyvöisiään veteen, jalat luiskahti alta pois ja ala pyöriä kuin väkkärä. Huutaa kohti kulkkuaan ja kiljuu… No, siinä olin minä ja Santeri näkemässä… Mitäs tehdä? Heitä hiiteen se pelisi, sanon Santerille, miestä pelastamaan! Mitäs muuta kun veteen… Ja se pyörii ja pulajaa ja pyörii ja pahimpaan hätään me siihen tullaan… Santeri tarttuu paitaan, minä tukkaan. Väkeä lentää huutaen rannalle, kaikki muka henkeä pelastamaan. Ja kyllä siinä hiki heltisi, Jegor Makaritsh! Olla vielä minuttikaan, sinne sen olisi surmannut.
— Nimesi? — kysyy kirjuri hukkuneelta. Tämä mulkoilee tajuttomilla silmillään eikä virka mitään.
— Sen on äimistänyt, — selittää Anisim, eikä se kumma olekaan! Mene tiedä, suolet on vettä täynnä ja naama ihan sininen!
— Mies hoi! — huutaa kirjuri ja nujuuttaa hukkunutta harteista. —
Älyätkö vastata! Toljottaa vaan eikä vastaa! Hoi!
— Seitsemästäkö ruplasta? — möräjää hukkunut. — Jokos läksi seitsemästä… ei tule…
— Mitä ei tule?
Hukkunut ei vastaa, vaan vapisee, että hampaat kalajaa.