— Ei suinkaan, herra pristavi, — sanoi puutarhuri Jefrem, pieni, harmaapäinen ukonkääpä, jolla oli virasta eronneen aliupseerin kasvot. — Vielä tässä katsomaan, kun ilmankin vapisuttaa ja hervottaa.
— Ohhoh, Mark Iwanitsh, Mark Iwanitsh! — huokasi pristavi huoneeseen katsoessaan. — Johan minä sanoin sinulle, ettet hyvällä lopu! Vaan etpäs totellut! Ei se semmoinen elämä hyvään pääty!
— Kiitos Jefremille, — sanoi Psekow, — ilman häntä ei olisi arvattukaan. Hänelle johtui ensiksi mieleen, ettei täällä asiat taida olla oikein. Tulee aamulla luokseni ja sanoo: "miksikäs se meidän herra makaa niin kauan? Kokonaiseen viikkoon ei tule makuuhuoneestaan". Silloin minua vihlasi kuin veitsellä… Paikalla välähti ajatus… Hän ei ollut näyttäytynyt viime lauantaista pitäen ja nyt jo on sunnuntai! Seitsemän päivää — se ei ole leikin asia!
— Mies parka… — huokasi pristavi uudestaan. — Viisas, sivistynyt ja hyvä mies. Seurassa ensimäinen, saattaa sanoa. Mutta koko turmelus, rauha hänen sielulleen! Eipä sattunut odottamattani! Stepan, — sanoi pristav eräälle vieraallemiehelle, — mene hetipaikalla meille ja lähetä Andrjusha ispravnikan luo sanomaan, että tulkoon tänne. Sano, että Mark Iwanitsh on tapettu! Ja pistäydy urjadnikalle — mitä se siellä kuhnii! Tulkoon tänne! Vaan joudu itse niin sukkelaan kuin voit tutkijatuomari Nikolai Jermolaitshin luo ja sano, että tulisi tänne. Maltahan, minä kirjotan hänelle kirjeen.
Pristavi asetti rakennuksen ympärille vahdit, kirjotti tutkijatuomarille kirjeen ja läksi tilanhoitajan luo juomaan teetä. Kymmenisen minuutin kuluttua hän istuu jakkaralle, haukkailee varovasti sokeria ja kiskoo tulikuumaa teetä.
— Niin se kävi… — puheli hän Psekowille. — Niin kävi…
Aatelismies, rikas… ja jumalten lemmikki, saattaa sanoa, kuten
Pushkinilla oli tapana sanoa, ja mitä hänestä on tullut? Ei mitään!
Joi ja renttuili ja siinä se nyt on! Tapettiin!
Kahden tunnin kuluttua saapui tutkija. Nikolai Jermolajewitsh Tshubikow (se oli tutkijan nimi), pitkä, tanakka, 60-ikäinen vanhus, on ollut virassaan neljännesvuosisadan. Hänet tunnetaan piirissään rehelliseksi, viisaaksi, tarmokkaaksi ja tointaan rakastavaksi mieheksi. Tapahtumapaikalle saapui myöskin hänen ainainen seuralaisensa, apurinsa ja kirjurinsa Djukowski, pitkä, 26 vuoden korvilla oleva nuorukainen.
— Ihanko totisesti? — kysyi Tshubikow astuessaan Psekowin huoneeseen ja hätäisesti puristaen kaikkien kättä. — Ihanko totisesti? Mark Iwanitsh surmattu? Ei, se ei voi olla totta! Ei voi olla totta!
— Menkääpäs katsomaan… — huokasi pristavi.
— Herra taivasten tekijä! Minähän näin hänet viime perjantaina
Tarabanjkowin markkinoilla! Ja yhdessä viinaa ryypittiin.