— Menkäähän katsomaan… — huokasi pristavi uudelleen.
Huokailtiin ja päiviteltiin, juotiin lasilliset teetä ja mentiin rakennukselle.
— Tie auki! — kiljasi urjadnikka rahvaalle. Kun oli tultu sisään, ryhtyi tutkijatuomari ensinnä tarkastamaan makuuhuoneen ovea. Ovi oli petäjäinen, keltaseksi maalattu ja vahingoittumaton. Mitään erityisiä jälkiä, joista olisi saatu jonkullaista osviittaa, ei löydetty. Ryhdyttiin särkemään ovea.
— Asiattomat, olkaa hyvä ja poistukaa! — sanoi tutkijatuomari, kun ovi kovan jyskytyksen ja räiskeen jälkeen oli antanut perää kirveelle ja taltalle. — Minä pyydän sitä tutkimuksen nimessä… Urjadnikka, ei saa laskea ketään sisään!
Tshubikow, hänen apulaisensa ja pristavi avasivat oven ja epäröiden astuivat toinen toisensa perästä huoneeseen. Heidän silmiään kohtasi seuraava näky. Huoneen ainoan ikkunan vieressä oli suuri puusänky, jossa oli tavattoman paksu untuvapatja. Patja oli ankarasti survottu ja sillä oleva peite monessa sykkyrässä. Puuvillapäällyksinen tyyny, jota myöskin oli vatvottu, virui lattialla. Pienellä pöydällä sängyn vieressä oli hopeainen taskukello, ja kahdenkymmenen kopekan hopearaha. Samalla pöydällä oli myöskin rikkitikkuja. Paitsi pöytää, sänkyä ja yhtä tuolia ei huoneessa ollut muuta kalustoa. Sängyn alle pilkistettyään huomasi pristavi siellä parisenkymmentä tyhjää pulloa, vanhan olkihatun ja neljännesämpärillisen viinaa. Pöydän alla vetelehti pölyttynyt saapas. Luotuaan yleissilmäyksen huoneeseen, rypisti tutkijatuomari naamaansa ja punastui.
— Roistot! — mutisi hän nyrkkiään pudistellen.
— Missäs Mark Iwanitsh on? — kysyi Djukowski hiljaa,
— Pyydän olemaan sotkeutumatta minun asiohini! — sanoi Tshubikow äreästi. — Suvaitkaapas tarkastaa lattiaa! Tämä on toinen samallainen tapaus minun toimiajallani, Jewgraf Kusmitsh, — sanoi hän pristaville matalalla äänellä. — Vuonna 1870 sattui minulle ihan samalla lailla. Ja tehän muistanettekin… Kauppias Portretowin murha. Siellähän oli näin. Roistot ensin tappoivat ja sitte laahasivat ruumiin ikkunasta pellolle…
Tshubikow astui ikkunan luo, työnsi verhon syrjään ja tyrkkäsi varovasti ikkunaa. Se avautui.
— Aukeni, siis se ei ole ollut kiinni… Hm!… Ikkunalaudalla on jälkiä, näettekö? Tuossa on polven jälkiä… Joku on kiivennyt ulkoapäin… Ikkuna täytyy tutkia juurtajaksain.