— Lempo olkoon! — ajattelin. — Hän siis näki minun tanssini! Hyi…
Miellyttävien kasvojen piirteet muistuivat mieleeni ja tahtomattani vaivuin haaveiluun… Kuvia toinen toistaan kauniimpia ja houkuttelevampia tungeskeli mielikuvituksessani ja aivan kuin rangaistukseksi syntisistä ajatuksistani tunsin äkkiä oikealla poskellani kovaa kipua. Tartuin poskeeni, mutta en saanut mitään käsiini. Samassa tunsin rutistuneen luteen hajua.
— Kyllä tämä on oikea lemmon pesä! — kuulin samassa naisäänen sanovan. — Kirotut luteet syövät ihan hengiltä!
Hm… Muistui mieleeni hyvä tapani pitää aina mukanani persialaista pulveria. Tuota pikaa kaivoin kapsäkistäni pulverilaatikon. Sitä oli vain annettava tuolle sievälle päälle ja — tuttavuus olisi valmis… Mutta miten tarjoisin?
— Tämä on kauheata!
— Kuulkaa, — sanoin niin makealla äänellä kuin voin, — mikäli käsitin viimeisen huudahtuksenne, teitä purevat luteet. Minulla on persialaista pulveria. Jos suvaitsette, niin…
— Oo, mainiota!
— Siinä tapauksessa viskaan turkin päälleni ja tulen tuomaan…
— Ei, ei… Antakaa kehyksen yli, tänne ei saa tulla!
— Tiedänhän sen itsekin, että kehyksen yli… Älkää pelätkö, en minä mikään rosvo ole.