Fedja työnsi tohvelit jalkaansa ja läksi. Menin kehysaidakkeen taa. Sinotshka istui leveän sohvan laidalla tyynyjen välissä ja piteli toisella kädellään kiinni pitsikauluksestaan.
— Näyttäkää kieli! — aloin minä istuutuen hänen eteensä ja kulmiani rypistellen.
Hän näytti kielensä ja naurahti. Se oli yhtä punanen kuin muillakin ihmisillä. Sitte aloin etsiä valtasuonta.
— Hm — murahdin minä, vaikka en sitä löytänytkään.
En muista, mitä kysymyksiä vielä tein, mutta tutkimusteni lopulla olin niin hölmistynyt, etten enää osannut virkkaa mitään.
Viimein istuin Fedjan ja Sinotshkan seurassa teetä juoden ja koetin hikoilla kokoon reseptiä, jonka sitte laadinkin kaikkien lääketieteen sääntöjen mukaisesti näin:
Rp: Sic transit 0,05 Gloria mundi l,00 Aque destillatae 0,1 Kahden tunnin kuluttua ruokalusikallinen. Rva Sjelowalle. T:ri Saitsew.
Kun aamulla otin hyvästejä ainiaaksi näiltä uusilta tuttaviltani, piti Fedja kiinni nuttuni napista ja sanoi kultakolikkoa tarjoten:
— Teidän pitää ottaa! Olen tottunut maksamaan kelpo avusta. Te olette saaneet lukea ja työskennellä. Tietonne maksavat teille verisiä hikihelmiä!! Kyllä minä ymmärrän!
Ei auttanut muuta kuin ottaa.