— Sinotshka, vieraan läsnäollessa… (huokaus). — Aina sinä vain… jumaliste…
— Siat, eivät anna nukkua! — ärhentelin minä suutuksissani.
Kohta vaikenivat puolisot. Sulin silmäni ja koetin pakottaa itseäni uneen. Kului puoli tuntia, kului kokonainen, vaan unta en saanut. Viimein alkoivat puolisotkin riidellä nahistaa.
— Ihme ja kumma, ettei persialainen pulverikaan auta! — ärisi Fedja. — Niitä on sen syöttiläitä kuin sumua! Tohtori! Sinotshka käski teiltä kysymään, miksi luteet haisevat niin ilettävälle?
Syntyi keskustelu. Puheltiin luteista, ilmoista, Venäjän talvesta ja lääketieteestä, josta minulla oli yhtä paljo tietoa kuin Fedjalla ja Sinotshkalla giraffin metsästyksestä. Sitte puheltiin Edisonista.
— Älä sinä, Sinotshka, yhtään kainostele. Onhan hän tohtori! — kuulin keskustelun päätyttyä heidän supattelevan. — Kysy vain kursailematta. Sherwentsow ei osannut auttaa, mutta tämä ehkä tekee sen…
— Kysy itse! — supatti Sinotshka.
— Tohtori, — kysyi sitte Fedja, — miksi vaimoltani aina ahdistaa rintaa? Rykii ja röhisee toisinaan ihan tikahtuakseen…
— Siitä olisi pitkältä selittämistä. Ei sitä noin tuostaan… — koetin estellä joutumastani kiinni valheesta.
— Mitä sitte, jos on pitkältä? On tässä aikaa eikä toisekseen nukkumisestakaan tule mitään. Tutkikaapa, veikkoseni, tosiaankin. Nähkääs, tähän asti on häntä hoitanut Sherwentsow. Se on hyvä mies, mutta en minä siihen oikein luota. Näen, ettei teitä haluta, vaan tehkää kuitenkin mielikseni! Sillä aikaa kun te tutkitte, menen minä käskemään, että panisivat teekeittiön kiehumaan.