— Rakkaudesta… tunteista… teidän silmistänne… Ja kun lukisitte, niin ihastuisitte kyyneliin asti… Jospa tosiaankin kirjottaisin teille värssyjä, niin antaisitteko suudella kättänne?
— Ompahan tämä nyt kummaa! Pussatkaa vaikka paikalla!
Shtshupkin kimmahti ylös ja silmät ällistyksestä naljallaan kumartui suutelemaan tervasaippualle haisevaa kättä.
— Joutuin jumalankuva nurkasta! — ehätti Peplow muksauttaen vaimoaan kylkeen ja vaaleana mielenliikutuksesta nuttunsa nappia kiinni jouduttaen. — Mars, nyt mennään!
Tuokiotakaan viivyttelemättä kiskasi Peplow oven selälleen.
— Lapset… — sammalsi hän kädet siunaukseen kohotettuina ja silmiään itkuun pakottaen. — Herrapa teitä siunatkoon! Eläkää… hedelmöittykää… lisääntykää…
— Ja… minäkin siunaan, — tihersi äiti itkun seasta. — Olkaa onnelliset, lapsukaiset! Oo, te viette viette minun ainoan aarteeni! — sanoi hän Shtshupkinille. — Rakastakaa tytärtäni, hellikää häntä.
Kansakoulunopettajan suu lensi selälleen äimistyksestä ja pelosta. Vanhempien tulo oli niin odottamaton ja rohkea, ettei hän saanut halaistua sanaa suustaan.
"Jo pakanat yllättivät!" ajatteli hän kauhasta kohmettuen.
Ja tottelevasti kallisti hän päänsä ottamaan siunausta vastaan.