— Siis ei kuristettu, jos verta on! — sanoi Tshubikow myrkyllisesti
Djukowskiin katsahtaen.
— Kuristus on tapahtunut makuuhuoneessa, vaan täällä on häntä lyöty jollain teräaseella, ettei olisi vironnut. Pensaan alla oleva täplä osottaa, että hän on virunut siinä verrattain pitkän aikaa, kunnekka he olivat saaneet käsiinsä asuja, joilla hänet on kuletettu puutarhasta pois.
— No, entäs saapas?
— Saapas vahvistaa vieläkin enemmän sitä ajatustani, että hänet on murhattu silloin, kun hän nukkumaan käydessään oli riisumassa saappaitaan. Yhden saappaan hän on ehtinyt riisua, vaan toisen eli tämän hän on saanut vain puoliväliin, josta se on tärinän ja kaatumisen tähden itsestään lähtenyt…
— Suurenmoista kekseliäisyyttä! — naurahti Tshubikow. — Niin se poika laskee kuin laastaria! Milloinka te Herran nimessä opitte hillitsemään viisasteluhaluanne? Sen sijaan, että tyhjää horisette, ottaisitte veren tahraamaa ruohoa analysia varten!
Kun paikka saatiin tutkituksi ja siitä oli tehty piirros, siirtyi tutkijakunta tilanhoitajan luo laatimaan pöytäkirjaa ja murkinoimaan. Murkinoidessa sukeusi keskustelu.
— Kello, rahat ynnä muu on koskematta, — alkoi Tshubikow keskustelun. — Niin selvästi, kuin kaksi kertaa kaksi on neljä, ei murhaa ole tehty ryöstön aikeessa.
— Sen on tehnyt aivan sivistynyt henkilö, — lisäsi Djukowski.
— Mistä te sen päätätte?
— Minun tukenani on siitä öljytikku, jonka käyttöä täkäläiset talonpojat eivät ollenkaan tunne. Semmoisia tikkuja käyttävät vain tilanomistajat eivätkä nekään kaikki. Ja murhaa, tarkemmin huomauttaakseni, ei ole tehnyt yksi henkilö, vaan minimum kolme: kaksi on pitänyt kiinni, kolmas on kuristanut. Kljausow oli vahva mies ja murhamiesten on pitänyt tietää se.