— Tavallinen ihminen odottaa onnen tahi onnettomuuden tulevaksi ulkoapäin, niinkuin esimerkiksi vaunuista tahi kammarista, ajatteleva ihminen sitä vastoin omasta itsestään.
— Menkää ja saarnatkaa sitä viisautta Kreikkaan, missä on lämmin ja tuoksuu pomeranssille, mutta täällä se ei ole ilmanalaan soveltuva. Kenenkä kanssa minä äsken puhelin Diogeneksesta? Teidänkö vai kenenkä?
— Minun kanssani eilen.
— Diogenes ei ollut kammarin ja lämpimän huoneen tarpeessa; siellä on ilmankin kuuma… Ei muuta huolta kuin makaa tynnyrissä, ja syö appelsiineja ja öljymarjoja. Vaan annas että hän olisi osunut Venäjälle asumaan, niin hän jo toukokuussa olisi pyrkinyt huoneeseen, joulukuusta puhumattakaan. Olisi pakkanen käperryttänyt miehen niin että olisi leikki ollut kaukana.
— Ei. Kylmää voipi, kuten yleensä millaisia kipuja hyvänsä, olla tuntematta. Markus Aurelius on sanonut: "Kipu on kivun elävää kuvittelua mielessä: ponnista tahtoasi päästäksesi vapaaksi tästä kuvittelusta, karkota se mielestäsi, lakkaa valittamasta, niin kipu häviää!" Tämä on tosi. Viisaan, tahi yleensä vain ajattelevan, järkevän ihmisen huomattavia puolia on juuri se, että hän halveksii tuskia; hän on alati tyytyväinen eikä mikään herätä hänen ihmettelyään.
— Minä olen siis tylsämielinen, koska kärsin, olen tyytymätön ja ihmettelen ihmisten konnuutta.
— Tuota te puhutte vaan suotta. Jos te useammin ajattelisitte, niin te tulisitte käsittämään, kuinka mitättömiä kaikki ne ulkonaiset seikat ovat, jotka saattavat mielemme kuohuksiin. Täytyy pyrkiä ymmärtämään elämää ja sitä mikä elämässä on tosihyvää.
— Ymmärtämään … toisti Ivan Dmitritsh synkistyen. — Ulkonaisia, sisällisiä… Kuulkaa, minä en käsitä tätä. Minä tiedän vaan sen, sanoi hän, nousten seisaalleen ja silmäillen vihastuneena tohtoriin, — että Jumala on luonut minut lämpimästä verestä ja hermoista, kuuletteko? Ja orgaanisen kudoksen, jos se on elinkykyistä, täytyy vastata mihinkin kiihotukseen. Ja minä vastaan! Kipuihin minä vastaan huudoilla ja kyynelillä, konnamaisuuteen vastaan suuttumuksella, ilkeyteen vastaan inholla. Minun mielestäni tätä vasta elämäksi kutsutaankin. Mitä alemmalla asteella organismi on, sitä vähemmin tunteellista se on ja sitä heikommin se vastaa kiihotukseen, ja mitä ylemmällä asteella se on, sitä herkkätuntoisempi se on ja sitä tarmokkaammin se vastaa todellisuuden vaikutuksiin. Kuinka voi olla tietämättä sitä? Tohtori olette, ettekä tiedä näin vähäpätöisiä asioita! Voidakseen halveksia tuskia, olla alati tyytyväinen eikä milloinkaan herätä mitään ihmettelemään, niin on tultava tuollaiseksi, — ja Ivan Dmitritsh osotti paksua, lihavuuteensa pakahtuvaa talonpoikaa, — tahi antauduttava tuskien karaistavaksi siihen määrään, ettei ollenkaan enää tunne niitä, toisin sanoin, lakattava elämästä. Suokaa anteeksi, minä en ole ajattelija enkä filosoofi, jatkoi Ivan Dmitritsh ärtyisästi, — enkä mitään siinä suhteessa ymmärrä. Minä en ole siinä tilassa että kykenisin ajattelemaan.
— Päinvastoin, te ajattelette mainiosti.
— Stoalaiset, joita te jätkyttelette, olivat merkillisiä miehiä, mutta heidän oppinsa kangistui jo parituhatta vuotta sitten eikä ole rahtuakaan hievahtanut eteenpäin, eikä hievahda, sillä siltä puuttui käytännöllisyyttä ja elinvoimaa. Se voitti puolelleen vain pienen vähemmistön, joka kuluttaa elämänsä turhissa tieteellisissä harrastuksissa ja kaiken maailman oppien muistelemisessa, enemmistö sitä vastoin ei käsittänyt sitä. Oppi, joka saarnaa välinpitämättömyyttä rikkauden ja elämän mukavuuksien suhteen, tuskien ja kuoleman halpana pitämistä, on äärettömälle enemmistölle aivan käsittämätön, siksi kun tämä enemmistö ei koskaan ole nähnyt rikkautta, ei elämän mukavuuksia, ja tuskien halveksiminen olisi siitä samaa kuin itse elämän halveksiminen, sillä koko ihmisen olemushan ei ole muuta kuin nälän, kylmän, loukkausten, menetysten ja, hamletinmaisen kuolemanpelon tuntemista. Näissä tuntemuksissa on koko elämä: se voi tuntua rasitukselta, sitä voi vihata, mutta halveksia sitä ei voi. Vieläkin siis toistan, stoalaisten opilla ei voi koskaan olla tulevaisuutta, ja kuten näette, ovat vuosisadan alusta tähän päivään saakka taistelu, herkkyys kivuille ja kyky vastata kiihotukseen yhä edistyneet ..