— Hm! murahti tarkastaja katsoen vihaisena hänen suippokärkisiä kenkiään. Mikäli tiedän, teidän isänne on varakas, ettekä siis kärsi puutetta. Mitä syytä on teillä näin ollen pyrkiä tähän virkaan? Onhan palkkakin perin pieni!
— En minä palkan tähden, vaan muuten… Ja onhan se valtion virka…
— Mutta minä luulen, että te jo kuukauden kuluttua kyllästyisitte tähän virkaan ja jättäisitte sen mielellänne, kun sitä vastoin on toisia virkaan pyrkijöitä, joille se merkitsee virkauraa koko elinajaksi. On vielä sellaisiakin poloisia, joille…
— En kyllästy, teidän ylhäisyytenne! keskeytti Polsuhin.
Kunniasanallani, olen koettava parastani!
Tarkastajaa harmitti.
— Kuulkaahan, kysyi hän hymyillen halveksivasti, minkätähden ette suorastaan kääntynyt minun puoleeni, vaan katsoitte tarpeelliseksi ensin vaivata naisia?
— En tiennyt, että se olisi teistä epämieluista, vastasi Polsuhin hämillään. Mutta teidän ylhäisyytenne, jos annatte lainkaan arvoa suosituksille, niin voin esittää kirjeen…
Hän otti taskustaan suosituskirjelmän ja ojensi sen tarkastajalle. Kirjelmän, joka oli tyypillistä kansliatyyliä ja -käsialaa, oli allekirjoittanut itse kuvernööri. Saattoi huomata, että kuvernööri oli allekirjoittanut sen lainkaan sitä lukematta päästäkseen mitä pikimmin vapaaksi jostakin tunkeilevasta rouvasta.
— Mitäs tässä sitten enää… minä myönnyn… tottelen… sanoi tarkastaja luettuaan kirjeen ja huoahti. Toimittakaa huomenna hakupaperinne meille… Niin, eihän siinä muuta…
Kun Polsuhin oli mennyt, valtasi inho tarkastajan.