— Kokoaa tavaroitaan matkalaukkuun.
— Voi sitä hupsua… Herra varjele! ihmettelee Kamyshev ja menee ranskalaisen luo.
Champoun istuu keskellä huoneensa lattiaa ja asettelee vapisevin käsin matkalaukkuun liinavaatteita, hajuvesipulloja, rukouskirjoja, housunkannattimia, kaulaliinoja… Koko hänen säädyllinen olentonsa, matkalaukku, sänky ja pöytä ikäänkuin huokuvat kauneutta ja naisellisuutta. Hänen sinisistä silmistään tipahtelee suuria kyyneleitä matkalaukkuun.
— Minnekkä te nyt?… kysyy Kamyshev hetkisen kuluttua.
Ranskalainen vaikenee.
— Aiotteko matkustaa? jatkaa Kamyshev. Niin… kuten tiedätte… Minä en tahdo teitä pidättää… Mutta mikä omituisinta: kuinka te voitte matkustaa ilman passia? Muistattehan, että minä kadotin passinne kerran. Työnsin sen jonnekin paperien väliin… ja niin se katosi… Ja meillä vallitsee ankara kuri passeihin nähden. Ette ennätä edes viittä virstaa ajaa, kun teidät yhtäkkiä siepataan kiinni.
Champoun kohottaa päänsä ja katsoo Kamysheviin epäluuloisesti.
— Niin… saattepa nähdä, että huomaavat jo kasvoistanne teidän olevan passitta… ja heti: kuka olette? Alfons Champoun! Kyllä me nuo Alfonsit ja Champounit tunnemme! Ehkä suvaitsette vankikomppanian mukaan Siperiaan!
— Te laskette kai leikkiä?
— Miksi minä tässä leikkiä laskemaan!… Siihen ei ole nyt syytä! Mutta muistakaa: älkää sitten uikuttako älkääkä kirjoittako minulle avunpyyntökirjeitä… Minä en räpäytä silmiäni, kun teidät viedään kahleissa ohitseni!